1. Kirkko ympäristöineen ja 1800-luvun kirkollinen kulttuuri
Taipalsaaren kirkko on vuodelta 1754 ja on Etelä-Karjalan vanhin kirkko. Kirkko ympäristöineen on valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen ympäristö (VAT), mikä tarkoittaa, että alue on tunnustettu osaksi koko Suomen yhteistä kulttuuriperintöä. Tällaisilla alueilla on erityinen arvo menneisyyden ymmärtämisessä, sillä ne heijastavat paikkakunnan historiaa, arkkitehtuuria ja maisemaa, ja niiden säilyminen tukee paikallista identiteettiä sekä kulttuurimatkailua. 6
Ensimmäinen kirkko Taipalsaarelle oli rakennettu jo 1500-luvulla tuntemattomaksi jääneeseen paikkaan. Uuden kirkon paikka valittiin aikoinaan keskeltä peltoja, joilta jouduttiin muutama torppa purkamaan tulipalovaaran vuoksi. Kirkon ja kellotapulin mahdollisena suunnittelijana pidetään sortavalaista Eskil Collanusta.7
Kuva 2. Taipalsaaren kirkko 1909. Museovirasto.
Kirkon arkkitehtuurissa yhdistyvät pohjoismaiset ja venäläiset sekä ortodoksiset vaikutteet suomalaiseen rakennusperinteeseen.11 Vuosina 1846–1847 kirkkoon tehtiin perusteellinen remontti: sekä ulkoasu että sisustus muutettiin. “Parvien reunustoilla olleet kaksitoista apostolien kuvaa poistettiin. Taipalsaaren pienenpuoleisessa, vaatimattomassa mutta valoisassa ja kodikkaassa kirkossa oli vallitsevana kultakoristeinen vaalea väri.” 8
Kirkon kanssa samoihin aikoihin valmistuneen kellotapulin kellot ovat vuosilta 1581 ja 1759.