Etusivu

Seurantalo Väinölä

Kirkonrantatie 2, sijaitsee kunnantalon alapuolella lähellä Saimaanrantaa

Yli satavuotisen historiansa aikana seurojentalo Väinölässä on vietetty lukemattomia häitä, hautajaisia ja iltamia, tanssittu, näytelty ja katsottu elokuvia. Talon ensimmäinen omistaja oli lukkari Erikson, jonka kuoltua leski möi talon Taipalsaaren Nuorisoseuralle vuonna 1901. Vuosien saatossa talo vaihtoi omistajaa useaan kertaan ja koki monia remontteja sekä laajennuksia.

1930-luvulla Väinölä oli Taipalsaaren Suojeluskunnan omistuksessa. Vuoden 1939 liikekannallepanon yhteydessä Taipalsaaren miehet lähtivät Suojeluskunnan talolta sotaan. Jatkosodan aikana Väinölä oli puolustusvoimien käytössä. Kun suojeluskunnat lopetettiin sodan jälkeen, siirtyi talo Taipalsaaren kunnan omistukseen.

1970-luvun lopulla rappeutumaan päässyt Väinölä kunnostettiin ja laajennettiin monitoimitilaksi. Viimeisimmän suuren remontin Väinölä koki 2000-luvun alussa, jolloin sisätilat kunnostettiin ja talo sai terassin Saimaan puoleiselle sivulle. Vanhassa seurojentalo Väinölässä tanssitaan edelleen häitä, urheillaan ja pidetään Nuorisoseuran ja muiden paikallisten yhdistysten tapahtumia.

Väinölän vuokraus juhlakäyttöön, katso lisätietoa sivulta Vapaa-aika / vuokrattavat tilat

» Lue lisää