Etusivu

EU:n yleinen tietosuoja-asetus (GDPR)

25.5.2018 alkaen henkilötietojen käsittelyä ohjaa EU:n yleinen tietosuoja-asetus sekä uuden tietosuojalain voimaantuloon saakka henkilötietolaki ja muu kansallinen lainsäädäntö. EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen tavoitteina on korostaa henkilön oikeutta valvoa omien henkilötietojensa käsittelyä sekä tuoda läpinäkyvyyttä henkilötietojen käsittelyyn.

Tietojen käsittelyperuste ja informointi

Suurin osa Taipalsaaren kunnan palveluista perustuu lakisääteisen velvoitteen toteuttamiseen, yleiseen etuun tai julkisen vallan käyttämiseen. Tällöin henkilötietojen käsittelylle on EU:n tietosuoja-asetuksen lakisääteinen peruste, eikä erillistä suostumusta henkilötietojen käsittelylle tarvita.

Osa palveluista on kuitenkin sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseesi perustuen, ja tällöin pyydämme Sinulta suostumuksen tietojesi käsittelyyn. Sinulla on oikeus myös peruuttaa antamasi suostumus milloin tahansa. esim. ilmoittautumiset tapahtumiin ovat sellaisia, joihin henkilötiedot kerätään suostumukseesi perustuen. Keräämme vain tarpeelliset tiedot tiedossasi olevaa käyttötarkoitusta varten.

 

Tietojen säilytys

Tietojen säilytysajat määräytyvät lainsäädännön, suositusten ja arkistointilain määrittelemien säilytysaikojen mukaisesti. Antamillasi tiedoilla voi olla erilaisia säilytysaikoja eri rekistereissä.

Rekisterinpitäjän yhteystiedot

Taipalsaaren kunta

Kellomäentie 1, 54920 TAIPALSAARI


Linkit

Lisätietoa tietosuojasta löydät Tietosuojavaltuutetun toimiston sivuilta.

Tietosuojavaltuutetun toimisto