Etusivu
3.6.2019

Puumalan saaristoreitti, kokeilussa myös reitti Sarviniemeen

Puumalan saaristoreitin kolmas kesä käynnistyy 1.6.2019 - tänäkesänä lisätyin vuoroin ja kokeilussa myös reitti Taipalsaaren Sarviniemeen.

Vuonna 2017 käynnistynyt Puumalan saaristoreitti aloittaa 1.6. kolmannen toimintakesänsä. Edeltävinä vuosina kovan suosion saanut polku- ja moottoripyöräkierros tuo liikkujan lähelle Saimaan ainutlaatuisia järvimaisemia. Reitti on pituudeltaan noin 60 kilometriä ja tämän lisäksi Norppa II -lautan kyydissä matkustetaan Hurissalon ja Lintusalon välinen osuus. Lautta liikennöi päivittäin 1.6. - 31.8. Lintusalosta klo 12 ja Hurissalosta klo 13. Tämän lisäksi 29.6. - 10.8. lautta liikennöi lauantaisin Lintusalosta klo 14 ja Hurissalosta klo 15.

Tulevana kesänä on kokeilussa myös aivan uusi lauttayhteys Taipalsaaren Sarviniemen ja Puumalan Lintusalon välillä. Norppa II liikennöi tämän välin kolmena heinäkuisena tiistaina 9. - 23.7. Lauttayhteyden avulla mahdollistuu aivan uusi reitti, jossa eteläistä Saimaata pääsee kiertämään joko Mikkelin tai Lappeenrannan kautta.

Norppa II -lautalle mahtuu 20 kulkijaa, ja lauttapaikka tulee aina varata ennakkoon. Saaristoreitin tarkemmat yksityiskohdat löytyvät Puumalan kunnan sivuilta www.puumala.fi.

Lisätiedot lautasta: Pirjo Kapanen, p. 050 308 3004
Reitistä: Puumalan kunnan matkailu, Tuula Vainikka, p. 050 562 0706