Etusivu
17.3.2020

Taipalsaaren kunta tiedottaa 17.3.2020

TAIPALSAAREN KUNNAN TOIMENPITEET POIKKEUSOLOISSA KORONAVIRUSTILANTEEN VUOKSI 18.3.2020 LÄHTIEN

Taipalsaaren kunta järjestää päivähoitoa Satulaivan päiväkodilla niille lapsille joiden vanhemmat eivät voi järjestää kotihoitoa. Kirkonkylän, Saimaanharjun ja Vehkataipaleen koulut suljetaan.  Esiopetus ja lähiopetus 1-3 – luokkien oppilaille järjestetään valtioneuvoston linjauksen mukaisesti niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi erityisen tuen päätöksen saaneille lapsille järjestetään lähiopetusta sitä tarvitseville.  Kotihoidon järjestämistä suositellaan. 


Koulutoiminnnan osalta keskittämistä valmistellaan.
Koululla ohjeistetaan oppilaita etäopetuksen käytännöistä Wilman välityksellä. Opettajat toteuttavat etäopinnot Googlen palveluiden ja Wilman kautta. 

Myös varhaiskasvatuksen toimintatavat ohjeistetaan Wilmassa.
Koululaisten ja kaikkien huoltajien kannattaa seurata Wilmaa aktiivisesti.
Järjestelyt ovat voimassa 13.4.2020 saakka.
Huoltajia pyydetään perehtymään aikaisempiin ohjeistuksiin sekä seuraamaan Eksoten ja THL:n tiedotusta oma-aloitteisesti.

Kunnassa tehtävät muut toimenpiteet koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ja hidastamiseksi
Liikuntasalit ja kuntosalit suljetaan 17.3.2020 lähtien.
Nuorisotila Helmi suljetaan 17.3.2020 lähtien. Taipalsaari Dream LANs-tapahtuma siirtyy tulevaisuuteen.
Kunnan toimitiloissa olevien tilaisuuksien, tapahtumien ja vuorojen varaukset peruutetaan 17.3.2020 lähtien toistaiseksi.
Kirjasto suljetaan 18.3.2020 lähtien.
Väinölä suljetaan 17.3.2020 lähtien. 
Kohtaamispaikka Luoto suljetaan 17.3.2020 lähtien.
Taipalsaaren kunnantalo suljetaan 17.3.2020 lähtien. Voit hoitaa asiasi sähköisissä järjestelmissä, puhelimitse tai sähköpostilla. Kunnantalon alakerran yrittäjien toimitiloihin ja ravintolaan pääsee rannan puoleisesta ovesta.
Kierrätysmyymälä Eko-Taipolis suljetaan 18.3.2020 lähtien.

Kunnan toimitilojen avautumisesta, ryhmien jatkumisesta, palveluiden järjestämisestä sekä muista toimenpiteistä tiedotetaan myöhemmin lisää. Kunta pahoittelee palvelujen ja tilojen käyttäjille aiheutuvaa haittaa.

Valtioneuvoston tiedotteen 16.3.2020 mukaan mm. julkiset kokoontumiset rajoitetaan kymmeneen henkilöön ja suositellaan välttämään tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla. 

Kuntalaisia pyydetään perehtymään aikaisempiin ohjeistuksiin sekä seuraamaan Valtioneuvoston,  Eksoten ja THL:n tiedotusta oma-aloitteisesti.

Valtioneuvosto: Valtioneuvoston tiedote 16.3.2020

Eksote:  Ohjeita Eksoten alueen asukkaille

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Ajankohtaista koronaviruksesta

 

Taipalsaarella 17.3.2020
Kunnan johtoryhmä