Kuva: Puolustusvoimat.
Harjoituksen tavoitteena on kehittää Etelä-Karjalan alueen paikallisjoukkojen osaamista yhteistoiminnassa viranomaisten, elinkeinoelämän ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.
Harjoitus näkyy ja kuuluu katukuvassa myös Taipalsaarella
Toiminta näkyy harjoitusjoukkoina eri alueilla sekä sotilas- ja viranomaisajoneuvoina liikenteessä.
Taipalsaarella harjoitusjoukkoja liikkuu Kirjamoin alueella. Lisäksi Taipalsaaren alueella on myös maastoharjoituksia.
Viranomaiset varoittavat joukkojen toiminnasta ja ohjaavat liikennettä tarvittaessa paikallisesti.
Yksittäisissä harjoituskohteissa voidaan käyttää paukkupatruunoita ja harjoituksesta voi aiheutua melua eri vuorokauden aikoina. Harjoituskohteissa on valvomassa sekä kouluttajia että erotuomareita huomioliivein varustautuneina.
Harjoituksessa monipuolinen kokoonpano
Harjoitukseen osallistuu joukkoja Karjalan prikaatista, Maasotakoululta, Utin jääkärirykmentistä, Karjalan lennostosta, 1. Logistiikkarykmentistä ja Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskuksesta sekä Virginian kansalliskaartista.
Lisäksi harjoitukseen osallistuvat muuan muassa Lappeenrannan kaupunki, Imatran kaupunki, Taipalsaaren kunta, Kaakkois-Suomen poliisilaitos, Kaakkois-Suomen rajavartiosto, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, Kaakkois-Suomen elinvoimakeskus, Etelä-Karjalan hyvinvointialue, Fintraffic, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja MPK Kaakkois-Suomen piiri.
Harjoitusjoukon vahvuus on noin 1100 henkilöä ja 150 ajoneuvoa. Harjoituksen johtaa Karjalan prikaatin apulaiskomentaja, eversti Ari Määttä.
Kansalaistapahtuma Lappeenrannan Kauppatorilla
Keskiviikkona 4.3. klo 11-14 järjestetään Lappeenrannan Kauppatorilla kaikille avoin kansalaistapahtuma.
Esillä on Puolustusvoimien ja osallistuvien viranomaisten kalustoa. Lisäksi tunnin välein on mahdollista seurata sotilaspoliisikomppanian toiminnallisia näytöksiä (klo 11.30, 12.30 ja 13.30). Paikalla on myös sotilaskoti, tervetuloa munkkikahville ja tutustumaan harjoitukseen!
Karelian Stone 26 -harjoitus on osa Maavoimien johtamaa paikallispuolustusharjoituksien kokonaisuutta, mikä järjestään kaksi kertaa vuodessa eri puolilla Suomea.