Nuoriso

Nuorten palvelut

Taipalsaaren kunnan nuorisopalveluiden tavoitteena on nuorten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen ja vahvistaminen.

Nuorisopalveluiden toiminnot tukevat nuorten terveellisiä elämäntapoja, mielenterveyden hyvinvointia, työllisyyttä, yhdenvertaisuutta, osallisuutta sekä yhteisöllisyyttä.

Nuorisopalveluiden toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten sekä paikallisten ja alueellisten yhteistyötahojen kanssa.

Nuorisotalo Helmi

Nuorisotalo Helmi sijaitsee Saimaanharjulla kirjaston naapurissa (Kuhatie 3, 54915 Saimaanharju).

Helmen avoin toiminta on tarkoitettu pääsääntöisesti yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille nuorille. Nuorisotalolla on toimintaa myös varhaisnuorille eli 5.- ja 6.-luokkalaisille Varhiksen muodossa.

Nuorisotalolla toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa. Vapaamuotoinen toiminta voi olla esimerkiksi ruuanlaittoa, askartelua, teemapäiviä ja -iltoja. Helmi tarjoaa nuorten käyttöön mm. bändikämpän soittimineen, askartelutilan, pelikonsolin, biljardin ja pingiksen. Helmessä työskentelee nuorisotyöntekijöitä, jotka ovat talolla #siutavarten.
Bändikämppää on mahdollista varata nuorten bändien käyttöön veloituksetta. Treenivuoroja annetaan Helmen aukioloaikojen puitteissa. Kysy lisää nuorisotyöntekijöiltä!

 

Helmen aukioloajat (syksy 2024)

Maanantai  SULJETTU
Tiistai 15.00 - 20.00 Nuortenilta
Keskiviikko 15.00 - 20.00 Nuortenilta
Torstai 15.00 - 20.00 Nuortenilta
Perjantai 15.00 - 22.00 Nuortenilta
Lauantai  14.30 - 16.00 Varhis
16.30 - 22.00 Nuortenilta
Sunnuntai SULJETTU

 

Tarkemmat aukioloajat instagram @nuorisotalohelmi.

Nuorisotalolle ovat tervetulleita nuoret seiskaluokkalaisista täysi-ikäisiin. Varhis on tarkoitettu vitos- ja kutosluokkalaisille.

Nuorisotalo Helmen tarina

Nuorisotalo Helmi on ainutlaatuinen hyvän mielen investointi. Talon rakentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman Tyyne ja Nuutti Vartiaisen mittavaa lahjoitusta. Tyyne Vartiainen kertoi ennen talon rakentamista, että hän oli kuunnellut ja lukenut pitkään uutisia paikallisen nuorison edesottamuksista ja tullut tulokseen, että nuorille pitää antaa mahdollisuuksia ja uskoa heihin. Ajatus oli johtanut päätökseen lähteä rahoittamaan nuorisotalon rakentamista.

Vartiaisilla oli toive hankkeeseen liittyen, että nuoret otettaisiin huomioon talon suunnittelussa ja toteutuksessa mahdollisimman paljon. Tätä toivetta toteutettiin kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Nuoria kuultiin monessa yhteydessä nuorisovaltuuston kautta, mutta myös järjestämällä tilaisuuksia joissa kysyttiin suoraan nuorten mielipiteitä. Nuoret pääsivät esittämään toiveita siitä mitä toimintoja taloon haluttaisiin, talon sisustukseen, kalustukseen, materiaaleihin ja värimaailmaan sekä piha-alueen toimintoihin. Tämä kaikki toteutettiin yhteistyössä arkkitehti Riitta Ojalan kanssa. Nuorisovaltuutetut kävivät yhdessä arkkitehdin kanssa tutustumassa Sammontorin ja Joutsenon nuorisotiloihin ja hakivat yhdessä mallia omaa taloa varten. Nuorisovaltuustosta oli lisäksi edustajat rakennustyöryhmässä, johon kuului rakentajien ja rakennuttajien edustajia kunnasta ja eri insinööritoimistoista sekä arkkitehti.

Nuorisotalon nimestä järjestettiin 11-17-vuotiaille nuorille nimikilpailu. Lähes kahdestasadasta nimestä nuorisovaltuusto valitsi nimen Helmi, joka kuvastaa taloa mitä parhaimmin, onhan talo oikea Helmi! ja täällä on ihan Helmee, vai mitä? Lisäksi Helmen katsottiin soveltuvan mitä mainioimmin Taipalsaaren kunnan logoon, jossa yhdistyvät vesi, metsä ja helmi. Helmen nimestä saamme kiittää Elina Solkiasta. Yläluokkalaiset pääsivät osallistumaan kuvaamataidon tunneilla kuvaamataidon opettaja Satu Jyrkisen johdolla suunnittelukilpailuihin, joissa etsittiin Helmen lattiakuviointiin mallia, sekä sisääntulon seinälle mosaiikkimallia. Lukuisten töiden joukosta arkkitehti valitsi lattiakuvioinniksi Kimi Sohkasen tekemän mallin sen rohkeuden ja energisyyden vuoksi. Sisääntulon luona ulkoseinällä komeilee Sonja Mykkäsen ja Julia Loisan suunnitelmien pohjalta toteutettu mosaiikkiteos. Teos kuvastaa kuvataiteilija Karoliina Kupiaksen ja arkkitehdin mielestä järven pohjaa aurinkoisena päivänä, kun aurinko muovaa siihen omat kimaltavat juonteensa. Mosaiikkityön toteuttivat 7.-luokan oppilaat yhdessä kuvataiteilijan kanssa.

Helmen avajaisia vietettiin keväällä 2015 kahteen otteeseen, ensin ovet avattiin nuorille 31.3.2015 ja ”pönötysavajaisia” vietettiin 25.5.2015. Avajaiset olivat myös nuorten käsialaa ohjelmineen ja tarjoiluineen. Talolla on hieno tarina sen alusta alkaen, projektissa näkyy yhdessä tekemisen meininki! Panostetaan yhdessä tekemiseen myös tulevaisuudessa. Luodaan yhdessä uusia tarinoita ja vietetään yhdessä mukavia hetkiä. Helmi on teitä nuoria varten. Jätä sinäkin oma jälkesi Helmeen.

Yhteystiedot

Sari, JuvonenVastaava nuorisotyöntekijä
Rautiainen, VilleEtsivä nuorisotyöntekijä / Erityisnuorisotyöntekijä
Mikkola, MiiaNuorisotyöntekijä / Harrastamisen Suomen malli-koordinaattori
Kuokkanen, TimoNuorisotyöntekijä (oppisopimusopiskelija)