8. Pakkalan alueen löydökset & historiaa
Pakkalan kylä
Lähtiessäsi Rehulan opastaululta Mantereentietä kakkoon, tulet Pakkalan kylään. Pakkalan kyläläiset puhuvat Saikon Pakkalasta ja Pakkalasta, juontuen talojen nimistä. Pakkalan kylässä on asuttu jo kivikaudella. Kivikautinen asuinpaikka on löytynyt vuonna 2000 Pakkasenlahden etelärannalla, pienen venesataman lähistöltä. Asuinpaikasta arkeologille kertoo paikalta löytyneet kaksi kvartsi-iskosta. 40
Pienet kvartsiesineet ovat kivikaudella olleet soveltuvia nuolen- ja keihäänkärjiksi, pienet kvartsiveitset nahkojen leikkaamiseen ja isommat kaapimet nahkojen leikkaamiseen ja muokkaamiseen.21
Aikoinaan jo 1500 –luvun puolivälistä kylässä on asunut mm Pakkasia ja Saikkoja eikä silloinen henkikirjoittaja aina tiennyt oliko kyseessä kumpaan perheeseen kuuluva, ja kirjuri on voinut ilmoittaa myös sukulaisuudet huolimattomasti. Hän on saattanut kopioida edellisestä maakirjasta asukkaat entiseen tapaan, vaikka itse isäntä onkin vaihtunut.41
Taipalsaarella on sekä Paakkolan, että Pakkalan kylät. Ne esiintyvät henkikirjoissa usein peräkkäin ja nimet ovat muodossa Paakonen-Paakanen-Pakain- Packain- Pacin, mitkä kaikki voivat merkitä sekä Pakkasia että Paakkosia.41
Vehkataipaleelta tultaessa tullaan Saikon Pakkalaan. Saikkoja on asunut alueella, josta kylän nimi on jäänyt.
Saikon Pakkalassa on useita suojeltuja metsäalueita.
Saikon Pakkalasta Vuoriniemen alueelta on löytynyt kolikko 1600-luvulta palaneen rakennuksen raunioista. Kyläläiset ovat spekuloineet mahdollisesti silloisen vanhan tulliaseman sijaintia Vuoriniemessä, jolloin löytynyt raha on saattanut liittyä tullimaksuihin tms. Taikka raha on saattanut pudota muuten vain alueella asuneelta tai vaeltaneelta kulkijalta. Lähin tiedetty tulli on sijainnut Tullisalmessa, ei niin kovin kaukana Vuoriniemestä.
Kuva: Vuoriniemestä löytynyt Ruotsin kuningatar Kristiinan (1626–1689) aikainen ¼ öre.
Kuva: Pakkalan Pakkasen talo 1900 –luvun alkupuolelta.41
Kyläläisen kertoma
“1800-luvun alkupuolella Pakkalassa oli 2 tilaa: Pakkala (tila nro 2) ja Saikko (tila nro 1). Pakkala-tilalla asui Pakkasia ja tilaa viljeli 1800-luvun alkupuolella 2 yhtiömiestä Aatami Henrikinpoika Pakkanen ja Pietari Pietarinpoika Pakkanen. Pietari Pietarinpojan kuoltua vuonna 1830 Pietarin osuus tilasta jäi hänen tyttärelleen Margareta Pakkaselle, koska poikapuolisia perillisiä ei ollut. Margareta oli aiemmin ollut naimisissa Adam Thomasinpoika Innasen kanssa ja jäätyään leskeksi hän muutti takaisin Pakkalaan ja meni naimisiin loisenpoika Matti Pietarinpoika Haikosen kanssa vuonna 1829.
Pakkalan tila oli jossain vaiheessa päätynyt kruununtilaksi, koska verot olivat jääneet maksamatta. Tilan asukkailla oli hallintaoikeus tilaan mutta omistajana oli valtio. Tilan sai lunastaa takaisin perintötilaksi maksamalla 3 vuoden verot ja joitain muita maksuja. Niinpä Margareta Pakkanen ja Matti Haikonen lunastivat vuonna 1850 Keisarillisen senaatin talousosastolta puolet tilasta nro 2 (Pakkala) 25 ruplalla 77 kopeekalla hopeaa. Tilan nimeksi tuli myöhemmin Haikonen.
Margareta ja Matti saivat 2 lasta Eva-Stinan (v. 1830) ja Heikin (v. 1833). Tilalla asuivat myös Margaretan tyttäret edellisestä avioliitosta v. 1814 syntynyt Anna ja miehensä Mikko Wento sekä v. 1820 syntynyt Maria. Maria kuoli v. 1856 naimattomana. Margaretan kuoltua 1861 Matti Haikonen lahjoitti tilan pojalleen Heikille: ”Minä allekirjoitettu hyvästä mielestä ilman haukuttelemista ja täydestä ymmärryksestä lahjoitan kaiken minulle kuuluvan niin hyvin kiintiän kuin irtaimenkin omaisuuden rakkaalle pojaallenin Henrikki Matinpojaalle Haikoselle…. kuitenkin sillä välipuheella, että sanottu poikanin Henrikki Haikonen pitää minun kaikella kristillisellä rakkaudella kuolemaanin asti ylöspitämän ja kuoltuanin maantavan jälkeen viimeiseen lepokammioonin saattaman…”
Matti allekirjoitti lahjakirjan puumerkillään. Heikin sisar Eva-Stina ja sisarpuoli Anna miehineen möivät osuutensa Heikille 150 ruplalla hopeaa. Eva-Stina miehineen sai 50 ruplaa ja Annan ja Mikko Wennon poika Mooses 100 ruplaa. Lisäksi Anna ja miehensä jäivät asumaan tilalle syytingillä. Heikki Haikonen oli mennyt 1853 naimisiin Jauhialasta kotoisin olevan Anna Pekantytär Pyysingin kanssa. He saivat 6 lasta Helenan (Leenan) v. 1854, Marian v. 1860, Annan v. 1862, Evertin v. 1865 , Idan v. 1867 (kuoli 1 kk ikäisenä) ja Viktorin v. 1873. Heikki rakensi v. 1864 kivinavetan, jonka osia on edelleen olemassa nykyisessä navetassa. v. 1870 hän rakensi talon, joka on edelleen pystyssä ja Merja Ahokaisen omistuksessa.”
“Isoisoisäni Viktor Haikonen oli sisällissodan 1918 aikaan punaisia karussa Kyläniemessä. Saikon Pakkalassa asui paljon punakaartiin kuuluvia mm. Taipalsaaren punapääliköistä Anton Aaltonen. Olisiko Viktor pelännyt punaisten väenottoja vai oliko syy joku muu hänen Kyläniemessä olemiseen, en tiedä. Joka tapauksessa lapset kävivät laittamassa Likalahden rannalla olevaan heinälatoon haravan aina tiettyyn asentoon, kun punaiset olivat kylässä ja tiettyyn asentoon, kun kotiin oli turvallista tulla.”
- Senja Eronen, Pakkalan kylä.64
Pakkalan kankaan petäjä:
Haikosen riihen kulmalta, Mantereentie 734, lähtee viitoitettu polku Pakkalan petäjälle. Polkua seuraten n 1 km löytyy vaikuttavan suuri mänty - Pakkalan petäjä. Supan pohjalla kasvava petäjän mittasuhteita on vaikea hahmottaa. Kasvupaikka on suojellut puuta hakkuilta, kun jyrkkäseinäisen montun pohjalta olisi ollut vaikea saada puuta kaadettua, saati kuljetettua pois. Pakkalan petäjä sijaitsee Senja ja Jorma Erosen mailla. Muutamia vuosia sitten petäjä on mitattu 150 cm:n korkeudelta. Ympärysmitta oli noin 250 cm ja halkaisija noin 80 cm. 64
Kuva: Pakkalan petäjä. 7.6.2016 Marleena Liikkanen.
Rehula-Härkäjärvi luontopolku on 4.2 km pituinen reitti, jonka varrelta on useita muita pistomahdollisuuksia. Lumettomaan aikaan luontopolulta on polkuyhteys myös huomattavan suurelle "Pakkalan Petäjälle". Polun päätepisteessä Härkäjärvellä sijaitsee laavu, jossa nuotiopaikka. Talvisin laavulta on latuja Vehkataipaleelle ja Toijaan. Reitti on viitoitettu. Rehula-Härkäjärvi luontopolkua ylläpitää Rehulan seudun kylät ry.43
Tervahauta Pakkalan kylässä
Haikosen riihen takana, Mantereentie 734, Pakkalan petäjälle vievän polun oikealla puolen on pieni kumpare, jossa näkyy jäänteitä entisajan tervahaudasta.
Tervan tärkein tuotantoalue 1600 –luvulla oli Suomi ja Suomessa juuri Saimaan alue. Tervan poltto sopi Suomen oloihin. Tervassa puun arvokas osa kutistui helposti kuljetettavaksi. Tervan tuotanto ei vaatinut suuria pääomia eikä laitteita ja sen kuljetus oli helppoa vesitse. Lappeenrannan kaupunki syntyi paljolti tervakaupan ansiosta vuonna 1649.
Tervan valmistaminen
“Tervaspuiden valmistaminen alkoi koloamalla mänty koloraudalla niin korkealle kuin maasta yletyttiin. Puun pohjoispuolelle jätettiin kämmenlevyinen kuorikaista, joka piti puun hengissä. Viiden vuoden jälkeen puu oli pihkoittunut tervakseksi ja valmistervan polttoon. Puut kaadettiin ja niistä veistettiin vajaan metrin pituiset pilkkeet.
Tervahauta tehtiin kuivaan hiekkaiseen maahan, mielellään rinteeseen, jossa tervanlaskua varten tehtävä halssi oli helppo kaivaa ja pitää kuivana. Hauta oli lievästi suppilomainen ja sen pohja tiivistettiin savella, suomudalla, kuorilla ja tuohilla. Suppilon pohjalta lähti puusta tehty putki, “piippu”, jota pitkin valmis terva laskettiin tynnyriin. Vanhemmissa tervahaudoissa terva valui suppilon pohjalle, josta se jouduttiin keräämään lippoamalla.”44
Tervahautoja näkee siellä täällä harjujen, Salpausselkien ja mäntykankaiden reunoilla. Talokunnittain valmistettiin monivuotinen tervahauta, joskus useitakin. Tervahauta rakennettiin kuivaan paikkaan. Hyviä paikkoja tervahaudoille olivat muinaisen Suursaimaan rantaterassit.44
Tervaa oli helppo kuljettaa veneillä Saimaata pitkin merelle päin kohti Viipuria. Vesiteitse Taipalsaaren terva kulki tosin vain Lappeenrantaan, jossa terva varastoitiin odottamaan talven rekikelejä. Vesiteitse olisi ollut liian työlästä kuljettaa, koska ainoa vesitie kulki Vuoksea pitkin ja sen kosket, 25 kilometriä koskijaksoa olisi ollut mahdotonta tervaveneellä laskea.44
Terva tarkastettiin ja tilastoitiin Pallonlahden läheisen Rapasaaren tervahovissa. Tervan kuljettaminen Viipuriin työllisti satoja ajomiehiä. Yhdellä tervareen kuljetuksella voitiin kuljettaa vain kahdesta neljään tynnyriä, kun terveveneen lastina niitä oli vähintään kaksikymmentäviisi. Lappeenrannasta lähti talvella tunnin aikana useita tervakuljetuksia Viipuriin.44
Lisää tietoa tervahaudoista linkistä:
https://akp.nba.fi/wiki;tervahauta viitattu 20.2.2024
Kuva: Tervahauta Helsingin Seurasaaressa kesäkuussa 1938. 49
Tiilitehdas Pakkalassa
Tiilitehtaita on Taipalsaarella sijainnut useissa kylissä, joissa on ollut riittävän savinen maaperä. Pakkalan kylässä toimi tiilitehdas Väliniemessä. Hyvä savimaa turvasi tiilien valmistuksen. Tiiliä toimitettiin myös kaupunkiin. Savikuopat näkyvissä vieläkin maastossa. Maa on Hellaakosken suvun hallussa tänä päivänä.
Tiilitehtaan tuotantoa näkee mm Pakkasen tilan päärakennuksessa, Mantereentien ja Revontien risteyksessä. 65
Myllyt Pakkalassa
Pakkalan kylän alueella on ollut tuulimylly Tuulimyllynvuorella sekä vesimylly Myllyojassa, joka sai vetensä Hepolammesta. Myllyt jauhoivat jauhoja, jonka lisäksi vesivoimalla käytettiin myös pärehöylää. Runsaan veden aikana vesimyllyä voitiin käyttää patoamalla ensin vettä Hepolammessa ja päästämällä sitä sitten hallitusti Myllyojaa pitkin myllyyn, jolloin mylly saattoi jauhaa jauhoja. Myllyn toiminta-aika oli rajallinen vedenkorkeuden muutoksista johtuen. 65
Myllyistä Taipalsaarella
Varhaisemman kaskikauden aikana jyvät jauhettiin käsikivillä leipä- , rieska- ja puurojauhoiksi. Perimätiedon mukaan vielä kansalaissodan aikanakin niitä käytettiin. Käsikivissä oli kaksi päällekkäistä kevyttä myllykiveä, jotka olivat spiraalimaisesti uritetut. Etelä-Karjalassa oli ylemmän kiven kiertopuu tuettu huoneen kattoon (laipioon) ja alempi nivelletty kiven ympärillä olevaan vanteeseen kiinnitettyyn karitsalautaan. Aluskivessä oli rautainen siili.
Käsikivillä jauhaminen oli naisten työtä. Se oli raskasta ja yksitoikkoista puuhaa. Sen vuoksi jyviä jauhettiin kerralla vain leipomiseen tarvittava määrä.
Kuva: Jauhinkivet. https://finna.fi/Record/musketti.M012:S2947:708?imgid=1
Kruunu oli kiinnostunut jauhatuspuuhista. Siellä missä oli jyviä, oli mahdollisuus kartuttaa valtion kassaa. Kotitarvemyllyt olivat verovapaita, mutta tullimyllyt olivat valtion verotuksen ja valvonnan kohteita. Tullimyllyjen rakentamiseen tuli talonpoikien osallistua.5
Ensimmäinen maininta vesivoimalla käyvistä tullimyllyistä on Taipalsaaren käräjiltä vuodelta 1629. Tuolloin muistutettiin kansaa hyvissä ajoin toimittamaan tarpeellinen puutavara tuulimyllyjen kunnostamiseksi virroissa Sutelassa ja muuallakin. Vanhin tieto Taipalsaaren vesimyllystä on vuodelta 1750, jolloin mainitaan kirkkoherra Mauno Orraeuksen omistaneen tullimyllyn Olkkolassa. 5
“Tullimylly oli vesivoimalla toimiva ratasmylly, jonka omistajalla oli oikeus jauhaa korvausta eli tullia vastaan sivullisten viljaa. Useimmat tullimyllyt olivat 1700-luvun Suomessa säätyläisten tai porvarien omistamia. Jauhatusmaksu oli yleensä yksi kappa tynnyriltä. Tullimyllyn omistaja maksoi kruunulle veroa, joka oli neljännes jauhatusmaksuina kerätystä viljamäärästä. Tullimyllyille jaettiin jauhatuspiirit, joihin kuului useita kyliä. Kylien viljelijät jauhattivat viljansa oman piirinsä tullimyllyssä, ellei heillä ollut käytössään kotitarvemyllyä. Tullimyllyjen jauhatuspiirit järjestettiin niin, etteivät myllymatkat muodostuneet kohtuuttoman pitkiksi. Useimmiten matkat jäivät alle peninkulman.”45
Valkjärvi ja arvokas louhikko
Pakkalan kankaalla on useita pikku järviä ja lampia. Valkjärvi on niistä suurin. Valkjärven länsirannalla on jännittävä louhikko Ristinotkonmäki, joka on arvotettu valtakunnallisesti melko arvokkaaksi kivikko -kohteeksi ja geologisesti melko edustavaksi Suomessa. 46
Kivikko on virtaavan veden kasaama kivikon ja rantakivikon yhdistelmä, jolla on pituutta 170 metriä ja leveyttä noin 100 metriä. Muodostuman pääkivilajit ovat osittain migmatiittiutunut kiillegneissi ja graniitti/granodioriitti.46
Kivikkoranta on syntynyt Baltian jääjärveen. Ristinotkon kivikko on syntynyt, kun luoteesta virrannut jäätikköjoki on kasannut alueelle laajan deltamaisen muodostuman mannerjäätikön reunan eteen. Kasautumisen aikana muodostuman sisään on jäänyt jäälohkareita, joiden sulettua paikalle on jäänyt painanteita eli suppia. Kivikko sijaitsee useasta supasta koostuvan painanteen reunalla. 46
Kuva: Pakkalan kylässä Ristinotkon kivikko merkitty vihreällä Valkjärven länsirannalla.46
Peura- ja susikuopat
Varhaisimpia pyyntimenetelmiä ovat olleet pyyntihaudat, joita kaivettiin tiiviiseen hiekkamaahan. Useasti haudan seinämiä tuettiin puurakenteilla. Päälle tehtiin kansi oksista ja tuohista, ja kansi naamioitiin sammalella ja jäkälällä. Haudan pohjalle voitiin asettaa terävä kivi tai seiväs. Esihistorialliset pyyntihautajäänteet saattavat näkyä vieläkin maastossa loivina painanteina.47
Pakkalan alueella on ollut metsästyksessä käytettyjä peurakuoppia, joista jokunen saattaa vielä olla havaittavissa maastossa. Kyläläisten muistoissa kuopat ovat olleet pääasiassa susia varten. Susia ja ehkä myös peuroja on ajettu kohti kuoppia, joista ne ovat olleet helppo pyydystää. Kyläläisen muistin mukaan susia ajettiin joskus myös kohti Kutilaan viritettyjä pyydysverkkoja, joilla susia sai pyydystettyä.
Kuva peurakuopasta.47
Linnoitusvarustuksia Pakkalassa
Mantereentie 734, Haikosen riihen kohdalta Pakkalan petäjälle vievän metsäpolun varressa on toisen maailmansodan aikaisia linnoitustykistöpatteriston paikkoja. Polun varressa on ainakin 3 tykinpaikkaa. Maastossa ne näkyvät kuoppina.
Pakkalan niemessä Pienen Jänkäsalon kohdalla marraskuussa 1940 oli saatu neljälle 120 K 78-tykille tuliasemat valmiiksi. Linnakkeelle valmisteltiin siirtoa ennen jatkosodan alkua Kuikkalaan, edellisestä asemasta kaakkoon. Mutta asemat jäivät keskeneräisiksi. 48
Aaro Hellaakoski, 1893–1952
1900-luvun rauhasta Pakkalan seudulla kertoo mm. se, että runoilija, opettaja, tiedemies Aaro Hellaakoski tuli tänne kesäisin toipumaan sota-aikaan liittyvistä paineistaan – ja samalla tutkimaan Saimaan geologiaa. Kesätaipalsaarelainen Hellaakoski oli kuuluisa runoilija ja luonnonhistorian tutkija. Hän vietti kesiään Pakkalan kylässä. Hänen Saimaan syvyyksiä ja jääkauden merkkejä koskevat tutkimuksensa tunnustetaan. Hän souti perheineen ristiin rastiin Saimaata tehden mittauksia, tai pyöräili tutkimusmatkoillaan pitkin maanteitä.
“Kerran kesällä 1930 Salmetar- laivassa matkustaessaan Hellaakoski sattui kysäisemään kapteenilta, tietäisikö tämä sopivaa kesäasuntoa. Kapteeni haki paikalle laivassa niin ikään matkanneen Eetu Pakkasen. Ja niinpä sitten kävikin, että Hellaakosket alkoivat asua kesäisin Taipalsaarella Pakkalan kylässä, minne he rakensivat vuonna 1935 oman saunan ja vuonna 1941 kesämökin. Mökki oli vaatimaton, mutta ajan tavan mukaan sitä sanottiin huvilaksi.
Hellaakoski viihtyi paitsi Saimaan maisemissa myös siellä asuvien ihmisten keskuudessa. Hänen ystävänsä Unto Kupiainen on kertonut useita kertoja kuullensa Hellakosken mainitsevan, että “karjalaiset ovat maailman parhaita ihmisiä”
Kupiainen määrittelee Hellaakosken sympatian linjan peräti maantieteellisesti: se kulki pitkin Päijännettä. Hän oli syntynyt Oulussa, mutta hänen koti- ja koulumuistonsa sieltä olivat ahdistavat.50
Hellaakoskien huvila oli ja yhä on pitkähköllä, kapealla niemellä, Väliniemellä. Niemen tyvessä on kivinen harjanne, joka alenee vähitellen Saimaata kohti. Joka päivä Aaro Hellaakoski kävi auringon laskiessa polttelemassa niemen kärjessä iltapiippuaan, yksin, mietteissään.” 50
Kuva: Lempi Hellaakoski lypsämässä. Marja-Leena ja Teuvo Pakkasen perhealbumi. 5.2.2025
Kuva: Hellaakosken possu “Läski-Liisa” ihailtavana. Marja-Leena ja Teuvo Pakkasen kotialbumi 5.2.2025
Hellaakosken perhe asui monet kesät Pakkasen talon toisessa päädyssä. Toisessa päässä asui Teuvo Pakkasen perhe. Teuvo Pakkanen Pakkalan kylästä kertoo, että Aaro Hellaakoski kulki usein vähissä vaatteissa, niin, että kyläläiset käänsivät katseensa muuanne kun A.H. tuli tiellä vastaan. Onneksi toisinaan A.H.:n mukanaan kantaman maitokannun kolahtelu maahan osuessaan varoitti kyläläisia vastaantulevasta vähäpukeisesta naapurista.
Myös Teuvo Pakkasen muisto eräästä Alastalon hääjuhlasta. A.H oli helteisenä kesäpäivänä kulkemassa kylätietä juhliin, tapansa mukaan ilman vaatteita. Vaatteita hän kantoi käsivarrellaan ja puki päälleen vasta ennen juhlataloon saapumistaan. Näin vaatteet eivät hikoontuneet ennen juhlia. 65
Aaro Hellaakoski oli monilahjainen poikkeusyksilö ja "sielungeologi", joka uupumatta etsi vastauksia perimmäisiin kysymyksiin. Hän oli suomalaisista runoilijoista minä- ja luonnontietoisin ja näki maiseman kuvataiteilijan silmin. Toisen maailmansodan jälkeinen runoilijapolvi on velkaa erityisesti kokoelmille Jääpeili (1928) ja Sarjoja (1952). Unen ja valveen rajamailla syntynyt runo Hauen laulu on surrealistinen klassikko. Hellaakoski oli myös kirjallisuus- ja taidekriitikko sekä marraskuun ryhmän perustajia. Päivätyönsä hän teki maantieteen ja luonnonhistorian opettajana ja omistautui kiihkeästi nuorison kasvattamiseen. Maantieteilijänä hän harjoitti myös tieteellistä tutkimusta ja muun muassa ajoitti Saimaan vesistön vaiheita. Helsingin yliopiston maantieteen dosenttina hän luennoi jo 1930-luvulla ekologisista ilmiöistä.6
Vuonna 1922 hän julkaisi Suursaimaa –teoksen, joissa hän runsaiden havaintojen avulla osoitti kuinka korkealla jääkauden jälkeinen ranta, oli ollut. Talvella 1932 hän kiinnostui Saimaan Lietvedellä syntyneistä, jäänpuristuksen aiheuttamista rantamuodostumista. Pakkasen ja suojasään vaihtelun vuoksi jääpeite vuoroin supistui, vuoroin laajeni: rannalle työntynyt jää oli siirtänyt yksittäisiä kiviä jopa seitsemän metriä.6
Hellaakosken kenttätyöt kartoittivat suuren alueen Saiman vesistöä. Hellaakosken mittaukset olivat niin luotettavia ja tarkkoja, ettei hänen laatimaansa Saimaan syvyyskarttaa vuodelta 1938 ole tarvinnut uudistaa. Koko Hellaakosken perhe oli mukana tieteellisissä kenttätöissä ja kesäpaikat vaihtelivat tutkimusalueiden mukaan. Taipalsaarella perheen kesäpaikkana oli Eevert Pakkasen talo Pakkalassa vuonna 1930 ja vuosina 1934–1939. 6
Kuva: Aaro Hellaakoski. https://fi.wikipedia.org/wiki/Aaro_Hellaakoski#/media/Tiedosto:Aaro-Hellaakoski-1930s.jpg
Aaro Hellaakosken tutkijaura tiedemiehenä osuu pääosiltaan itsenäisen Suomen sotia edeltävään aikaan. Hänen tutkimusaiheensa liittyvät paljolti Saimaan, pääasiassa geomorfisiin ja geologisen kehityshistorian kysymyksiin. Hän aloitti tutkimuksensa Saimaalla v 1915 ja ne kestivät suurinpiirtein 25 vuotta, vuoteen 1940 asti.
Järvien geotutkijana Hellaakosken tutkimustulokset ovat arvostettavia, koska hän pääsääntöisesti teki ne yksin ja silloisia apuvälineitä ja vaatimatonta tekniikkaa käyttäen. Luonnontuntemus ja tiede ruokkivat Hellaakosken runoutta ja muuta kirjallista tuotantoa ja ehkä hän runoja kirjoittaessaan purki pahaa mieltään tieteessä olevia lieveilmiöitä, henkilöintrigejä ja oppiriitoja kohtaan.
“Vuosi vuodelt´ syvemmälle opin näkemään
Luonnon mystilliseen yöhön, aineen hämärään” 51
Hellakosken tutkimusmatkoillaan käyttämä polkupyörä on nähtävissä Taipalsaaren kirjastossa, Saimaanharjulla, Kuhatie 3, missä se on nostettu nähtäville kattoon.
Livon tila
Pakkalan ja Kutilan kylien välimaastosta lähtee etelän suuntaan Livontie, kohti Toijan kylää. Tie on saanut nimensä Livon talosta.
Taisto Pitkänen kertoo 18.6.2024:
“Livo on vanha kantatila, jonka maataloustaustainen asuttaminen ulottuu kauas vuosisatojen taakse. Tila sijaitsee Mantereentien ja Toijantien välissä Pien-Saimaaseen kuuluvaon Kopinsalmen läheisyydessä ja rannoilla. Tila on saanut nimensä saamelaisilta, jotka lienee asuttaneet seutua aikoinaan. Saman niminen kylä sijaitsee Länsi Lapissa Livon joen törmällä. Nimi tarkoittaa poron levähdyspaikkaa. Sitä se lienee tarkoittanut jo silloinkin, kun saamelaiset asuttivat näitä seutuja.
Nykyisellään tilaa asuttaa Pitkäsen perhe, joka muutti tilalle vuonna 1990. Sitä ennen tilalla asui Alastalot vuodesta 1928 alkaen, kolmen sukupolven ajan harjoittaen maa- ja metsätaloutta. Tilalla harjoitettiin perinteisen maanviljelyksen ja karjan pidon ohessa sikataloutta suurehkossa n 300 eläimen sikalassa ja loppuvaiheessa tila erikoistui myös porkkanan viljelyyn. Tätä varten tilalle rakennettiin suuri varasto ja porkkanakuivaamo. Navetta ja sikalarakennus paloivat vuonna 1984 ja tähän loppui maatalouden pito tilalla.
Talvi- ja jatkosota olivat Livon asukkaille raskaita. Kaikki kolme sotaan lähtenyttä nuorukaista kaatuivat sotatantereille ja lepäävät nyt Taipalsaaren sankarihautausmaalla.
Ennen Alastaloja tilalla asui usean sukupolven ajan Lemiltä tänne muuttanut Nisosten suku, jotka rakensivat nykyisen asuinrakennuksen tiettävästi vuonna 1870. Pihapiirissä oleva aittarakennus on päärakennustakin vanhempi. Myös Nisoset harjoittivat maataloutta aikanaan.
1800 –luvun puolivälissä tila halkaistiin Nisosten veljesten toimesta kahteen yhtäsuureen osaan ja kantatilaan jäi asuin- ja maatalousrakennusten lisäksi viljelykset ja metsää kokonaispinta-alan ollessa vajaat 100 ha.
Tilasta lohkottiin 1900 –luvulla useita rantatontteja.
Livon historia tunnetaan ainakin 1700 –luvulle, Suomessa toteutettuun isojakoon saakka, mutta viralliset asiakirjat niiltä ajoilta ovat tuhoutuneet.”
- Taipalsaarella 18.6.2024 Taisto Pitkänen 52