13. Kuivaketveleen linnavuori

Kuivaketveleen linnavuori on lajissaan Etelä-Karjalan näyttävin. Vuoren koillisranta kohoaa yli 40 metriä Saimaan yläpuolelle ja se on erittäin jyrkkäreunainen. Länsi- ja lounaisrinteen kautta linnavuorelle ei ole mitään mahdollisuutta kiivetä.7 

”Loiva kaakkoisrinne oli kokonaan suljettu varustuksella, noin 30 metrin maavallilla ja sen jatkeena olevalla kivivallilla”, todetaan vuonna 2002 tehdyssä arkeologisessa tutkimuksessa. Kivivallin päällä mahdollisesti olleet puurakenteet ovat palaneet. Laen itäreunalla oleva kosteikko on voinut toimia vesivarastona eli kaivona linnan mahdollisen varusväen tarpeisiin. Vaikka linnavuoren laki näyttää olleen suhteellisen pitkäaikaisessa käytössä, metallinetsinlöytöjen puute viittaa alueen ”rauhalliseen” käyttöön ja ”hallittuun” käytön lopettamiseen. Kyseessä voivat olla suppea-alaiset ”toimintapaikat”, ja ”oleminen” laella tarkasti rajattua.”38 

”Kuivaketveleen tutkimus lisäsi linnoihin liittyvää mystisyyden leimaa,” toteavat Anu Talka ja Jukka Luoto: ”Muinaislinnat ovat mystinen muinaisjäännösryhmä. Niiden yhteydessä joutuu miettimään sitä, missä on asunut se huomattava ihmisjoukko, joka on kuvitellut puolustautuvansa vihollista vastaan rintavarustusten ympäröivillä linnoilla.”7 

Kuva: Kuivaketveleen linnavuori.  

Pien-Saimaan kolmen linnavuoren turvajärjestelmä 

Taipalsaarella on kolme linnavuorta: Kuivaketveleen, Turasalon ja Kannuksen muinaislinnat. Vitsaissa sijaitsevan Kannuksen linnavuoren kalliossa on kalliomaalaus, ja Turasalon saaressa on kalliomaalaus melko lähellä linnavuorta. Perimätieto kertoo myös Kuivaketveleessä olleesta kalliomaalauksesta lohkareessa, joka on myöhemmin vierähtänyt irti kalliosta, tästä ei kuitenkaan ole virallista tietoa. Kalliomaalaukset liittyvät kivikautisiin kulttuureihin.39 Muinaislinnoja taas rakennettiin pääosin myöhäisellä rautakaudella ajanjaksolla 800–1200.7  

Harri Ahosen mukaan linnavuoria on käytetty puolustuksellisen tarkoituksen lisäksi myös rituaalipaikkoina.40 Myös ”kalliomaalausten on katsottu sisältävän viestejä esihistoriallisen ihmisen uskontoon liittyvistä asioista.”41 

Alun perin muinaislinnat on rakennettu ulkoisesta paineesta johtuen suoja-, pako- ja puolustuspaikoiksi tarkoin valittuihin paikkoihin yleensä asutuksen läheisyyteen. Vesistö on ollut paikan valinnan tärkein elementti, ja vesiväylien rannoille rakennetuilla linnavuorilla on ollut useiden kymmenien kilometrien mittaisia savumerkkeihin perustuvia viestintäjärjestelmiä.40  

Taipalsaaren Pien-Saimaan linnavuorien turvajärjestelmä-verkosto vaikuttaa tehokkaalta: näkymät linnavuorilta avautuvat hieman eri suuntiin ja vesistön eri osiin. Mahdolliset savumerkit olisivat voineet näkyä linnavuorelta toiselle.        

Mitä uhkaa vastaan suojauduttiin?  ”On tunnettua, että nykyisen Suomen alueella asuneiden paikallisten heimojen tai yhteisöjen kesken tehtiin ryöstöretkiä tai syntyi laajempia konflikteja. Todennäköistä kuitenkin on, että uhka tuli ennen kaikkea vesistöjen ylitse Novgorodin muinaisen valtakunnan alueelta.”40  

Järjestäytynyt rautakautinen yhteiskunta 

Linnavuorien rakentaminen ja ylläpito edellytti laaja-alaista järjestäytymistä ja yhteistoimintaa. Linnavuoret sijaitsevat usein seuduilla, missä rautakautisesta (800–1025 jKr.) asutuksesta kertovat myös kalmistot. Varhaismetallikaudelta (1500 eKr.-200 jKr.) ovat sekä Vitsain että Kuivaketveleen linnavuorten läheisyydessä nykyisin yksityisalueilla sijaitsevat muinaishaudat Tokeinniemessä  ja Kirjamoinniemessä. ”Haudat ovat ympäristöään korkeammille paikoille rakennettuja kiviröykkiöitä, joita vanha kansa on nimittänyt lapinraunioiksi. Niissä maanpinnan tasolle laskettu tai poltettu vainaja on peitetty kivikerroksella. Komeilla, laajaan vesistömaisemaan aukeavilla hautapaikoilla olevat lapinrauniot on todennäköisesti varattu vain valitulle ihmisryhmälle, ja suurin osa väestöstä haudattiin edelleen kivikauden tapaan maakuoppiin.”4