5. Karhunpään salmen esihistoriaa, kaskiröykkiöt & 1800-luvun huvilaelämää

Marjalan löydös  

Maaveden rannat ovat esihistoriallisella ajalla olleet suotuisia asuinpaikkoja. Kirkkosaaressa Karhunpäänsalmen Maaveden Karhunpäänsalmen lounaisrannalla on löytynyt rautakautinen/ keskiaikainen asuinpaikka, joten paikalla on siten asuttu yhtäjaksoisesti vähintään tuhannen vuoden ajan - todennäköisesti tätäkin pidempään. 

Kuva: Karhunpään ja salmen toisella puolella sijaitsevan Marjalan kiinteät muinaisjäännökset. Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto. Viitattu 17.5.2025 

Löytöjä alueella v 2000 löydetty palanutta savea, joka jäänyt jäljelle paikalla mahdollisesti palaneen puurakennuksen tilkkeenä olleesta savesta. Rautakaudella hirsitaloissa käytettiin savea peittämään hirsien välejä. Talon palaessa tuli poltti myös saven, jolloin savi säilyi mahdollisesti kolmiomaisessa muodossaan. Löydöt tehtiin puutarha-alueella lähellä Marjalan tilan päärakennusta. 27 

Aiemmin vuonna 1992 alueelta on löytynyt hopeinen kehäsolki. Marjalan tunnettu rautakautinen / keskiaikainen asuinpaikka sijaitsee Marjalan tilan läheisellä peltoalueella. 

Kuva: Esimerkki soljesta, Hopeinen kehäsolki, löytö Espoo Munkholmen; Suomen Kansallismuseo.

Karhunpään löydökset ja historiaa 

Karhunpää on pieni noin 60 hehtaarin kokoinen Maaveteen pistävä niemi Kiitulanselän ja Piispalanselän välillä, jonka rannoilta löytyy sekä hienoja hiekkarantoja että komeita kallioita. Tietoa kylän nimen alkuperästä ei ole. Joidenkin tutkijoiden mukaan Karhunpää näyttää kartalla ylösalaisin olevalta karhunpäältä, toisten arvelujen mukaan nimi johtuisi muinaisista karhun peijaismenoista. Ensimmäisiä asiakirjoista löytyviä mainintoja Karhunpäästä on 1500-luvulta olevassa Taipaleen emäpitäjän kylien luettelosta. 30 

Karhunpään ja Putronniemen esihistorialliset löydöt osoittavat paikalla asutun jo kivikaudelta alkaen. Löytöjä on tehty Karhunpään niemessä Maaveden Karhunpääsalmen rantaan etelän suuntaan viettävällä peltoalueella sekä Putronniemen etelä-pohjoissuuntaiselta niemeltä. 

 Alueella on runsaasti myös kaskiviljelystä kertovia kiviröykkiöitä.31  

Saimaan vesistöalue oli kampakeraamisen ajan kulttuurin ydinaluetta.  Arkeologisissa tutkimuksissa on Karhunpään niemen alueelta löytynyt todisteita elämästä niemellä jo kivikaudella, n 4000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Vuonna 2000 löytyi kivikautinen asuinpaikka Putronniemen kapealta etelä-pohjoissuuntaiselta niemeltä. Paikalta löytyi saviastianpaloja, saviesineen katkelma ja kvartsi-iskoksia, jotka todistavan paikalla asutun jo varhain kivikaudella. 44 

Karhunpään talosta koilliseen sijaitseva sammaloitunut, halkaisijaltaan 4 metrinen, neliömäinen kivikehä, jonka itäsivulla oli aukko. Arkeologin arvion mukaan (1975) saattaa kyseessä olla vanhan piilopirtin pohja. Kivikehän lähettyvillä oli muutamia epämääräisiä kivikasoja. Löydön ajoitusta ei ole varmistettu.45 

Vuoden 2000 inventoinnissa havaittiin noin 20 kiviröykkiön alue noin 250 m pohjoiseen tilan päärakennuksesta ja noin 150 m Kiitulanselän rannasta mäen kaakkois- ja itärinteessä. Röykkiöt ovat päänkokoisista ja sitä suuremmista kivistä koottuja. Kooltaan kiviröykkiöt ovat noin 3x2 m ja korkeudeltaan noin 70–100 cm. Muodoltaan ne ovat pääosin pyöreähköjä lukuun ottamatta kahta pitkänomaista röykkiötä. Yhdessä röykkiössä on keskellä kuoppa. Löydön ajoitusta ei ole varmistettu. 45 

Kaskeaminen 

Kaskeaminen oli maanviljelystekniikka, jossa metsää hallitusti polttamalla raivattiin kylvöala, jossa poltossa syntynyt tuhka toimi viljan kasvua edistävänä lannoitteena. Kaskeaminen oli peltoviljelyyn verrattuna hyvin työvoimavaltaista. Metsä piti kolota eli kuoria, kaataa, polttaa ja raivata sekä aidata kylvetty kaski. Kaski tarjosi keskimäärin hyvän sadon.19 

Kaski oli lähes kaikkialla peltoa tärkeämpi viljelymuoto. Vuonna 1553 Lappeella kaskeen kylvettiin nelinkertainen määrä peltoon verrattuna. Taipalsaarella kasken osuus oli kolme ja puoli kertaa suurempi kuin pellon. Talonpojat kaskesivat talojen ja kylien omia metsiä sekä monet talonpojat kaskesivat myös kruunun erämaissa, mistä he maksoivat kruunulle erikseen ns. kilttiveroa. Yhteen kiltinmaahan voitiin kylvää kahdesta kolmeen pannia eli 1–1½ tynnyriä viljaa. Kruunun erämaiden merkitys oli suurin Lappeella ja Taipalsaarella.19 

Osa kaskista oli saarissa. Niistä vilja oli helppo kuljettaa avoveden aikaan tai talvella jäätä pitkin. Saarissa ei ollut tulen leviämisen vaaraa eikä tarvetta aidata kaskea.19 

Kuva: Finna, Museovirasto. Kaski. Samuli Paulaharju 1908. 

Karhunpään kylä 

Syrjäisestä sijainnistaan huolimatta Karhunpää on aina ollut eri kulttuureiden kohtaamispaikka, joidenkin juuret olivat lännessä, toisten idässä.  

Karhunpään kylän kasvillisuus on ollut omaleimaista. Alueella on aiemmin kasvanut harvinaista rantaorvokkia, lehtosinilatvaa, harvinaista saniaislajia, noidanlukkoa, kurjenmiekkaa ym. Nyt alueelta löytyy muun muassa kieloa ja sinivuokkoa. 30 

Sukunimenä Karhunpää hävisi jo 1800-luvulla, sillä Karhunpäässä on ollut tyypillistä, että sukulinjat ovat jatkuneet kotivävyjen kautta ja tilan isännäksi ja perijäksi on tullut talon tyttären mies. Nykyään toinen Karhunpään taloista on Rinteen suvulla ja toinen Vitikaisilla.  

Karhunpään kyläläiset ovat ylpeitä kotipaikkansa historiasta ja omaleimaisuudesta. Samat suvut ovat asuneet kylässä jopa 1600-luvulta saakka. Sitä varhempien kirjallisten lähteiden puuttuessa on kuitenkin todennäköistä, että samat suvut ovat asuneet paikalla myös jo rautakaudella.  

Uuteen kukoistukseen niemi puhkesi 1800-luvulla pietarilaisten ja lappeenrantalaisten kauppiaiden ja taiteilijoiden kesähuvilakeitaana. Asukkaista kuuluisin on Mooses Putro, jonka huvila on nykyisin Inkerin kulttuuriseuran keskus ja museo. 

Vakituista asutusta on ollut vain kaksi Samuli Karhunpään jälkeläisten isännöimää taloa, karjatalous pääelinkeinonaan. 

1800-luvun loppupuolella talojen ympärille syntyi ainutlaatuinen huvilayhdyskunta. Rakennuttajana toimi Ferdinand Åberg. Hän oli paitsi talon isäntä, myös räätäli ja hänen aikanaan Karhunpäässä toimi myös tiilitehdas. 30 

Laivat kulkivat vielä 1930-luvulla Karhunpäähän sulaveden aikaan. Kylän laituri oli aiemmin Putroniemessä, josta se siirtyi Kalliorannan tuntumaan. Maayhteys Lappeenrannasta Taipalsaaren Kirkkosaareen saatiin vasta 1930-luvun lopulla. Sitä ennen maitse pääsi Karhunpäähän vain Savitaipaleen kautta ja 15 kilometrin välimatka venyi yli 60 kilometriksi. 

Laivareitti kulki Lappeenrannasta Savitaipaleelle saakka. Laivat poikkesivat Putronniemen kärjessä olleeseen jykevään kivilaituriin kahdesti viikossa, tiistaisin ja perjantaisin. Merkkejä laiturista on yhä vieläkin rannassa. 30 

Åbergistä Rinne 

Ferdinand Åberg syntyi 2.4.1926 Sorsakoskella. Hänen isoisänsä seppä Eric Henriksson Åberg oli kotoisin Pohjois-Ruotsista ja hän muutti Savoon vuonna 1787.  Hänen pojanpoikansa, renki Ferdinand Åberg, joka päätyi Karttulan, Rautalammin kautta Helsinkiin räätälin oppiin ja uudelleen Karttulan kautta, Taipalsaarelle. Ferdinand jäi Karhunpäähän kotivävyksi. Avioiduttuaan Leena Partasen kanssa, perheeseen syntyi viisi lasta, joista Armas Eemilistä oli tuleva Karhunpään seuraava isäntä 1916. Ferdinand suomensi perheen sukunimen Rinteeksi v 1906.30 

Ferdinandin aikana Karhunpäässä järjestettiin myös kesäjuhlia, joihin laivat toivat juhlakansaa pitkienkin matkojen takaa. Rinteet harjoittivat jo 1900-luvun alussa kesähuviloiden vuokrausta. Huhtikuun 30. päivänä vuonna 1917 ilmestyneessä Viipurin Sanomissa Armas Rinne ilmoitti vuokraavansa Karhunpäästä kauniilta paikalta kahta kamaria, keittiötä ja vinttikamaria kesävieraille. Samansisältöinen ilmoitus oli myös Karjala-lehdessä, lisäyksenä tieto siitä, että laiva tuo matkustajat lähirantaan. 1900-luvun taitteessa Karhunpäässä asui kesäisin myös kansanperinteen tallentajia.30 

Vitikaiset 

Vitikaisen talo on toinen Karhunpään kylän maatiloista. Isojaossa Mikko Mikonpoika Karhunpää sai 25.9.1849lainhuudon puoleen tilasta Karhunpää 1, eli nykyiseen Vitikaisen taloon. Tila sijaitsee Karhunpään kylän ja niemen itäosassa. Karhunpään talojen asukkaat olivat olleet aikaisemmin sukua toisilleen, kunnes Mikko Mikonpojan tytär Agneta Karhunpää myi perimänsä tilan pääosan taloudellisten vaikeuksiensa takia Kuhalan kylästä kotoisin olevalle Juhana Hulkkoselle vuonna 1879 ja loputkin vuonna 1893. Tila siirtyi hänen tyttärelleen Annalle ja tämän miehelle Adam Vitikaiselle. 30 

Lisätietoa Nouse Inkeri ry, Helena Miettisen julkaisusta Karhunpään tarina. 

Kallioranta 

Ferdinand Åberg rakennutti Karhunpään kylään 1890-luvun puolivälissä Kallionrannan tontille kivikasojen päälle yksikerroksisen pärekattoisen hirsihuvilan. Sen ensimmäinen omistaja olo tavara-aseman päällikkö Lindholm, jonka kuoltua huvila myytiin liikemies Christian Haikalan leskelle Anna Haikalalle ja Haikalan perikuntaan kuuluvalle pankinjohtaja Otto Pakkalalle. Vuonna 1933 Kalliorannan omistajaksi tuli kansainvälisesti tunnettu luonnontieteiden professori Väinö Auer.  

Jo yhdeksän vuoden kuluttua huvila siirtyi Paraisten Kalkkivuori Oy:n omistukseen. Huvilalla käynnistyi kesäsiirtolatoiminta vuonna 1943, ja sitä jatkui aina vuoteen 1964 saakka. Kallioranta siirtyi Eero Majamaan perheen omistukseen vuonna 1984. 30 

Kesäsiirtola on pääosin kouluikäisille lapsille tarkoitettu leirinomainen kesäloman viettopaikka. Suomessa kesäsiirtolatoiminta oli 1900-luvulla suosittua, sotien jälkeen jopa lakisääteistä lastensuojelutoimintaa. Sen avulla kunnat huolehtivat lapsista kesäisin, jolloin koululaisten loma-ajat ovat työssäkäyvien vanhempien vuosilomia pidempiä. Kuntien lisäksi kesäsiirtoloita järjestivät monet järjestöt ja eräät suuret työnantajat.32 

Kuva: Vanhemmat tulossa vierailulle kesäsiirtolaan. Kuva Jorma Pyysalo