4. Kattelussaari I – vuosisatojen saarielämää

Kun Joutsenon pitäjää synnytettiin vuonna 1639 oli siihen tarkoitus liittää myös Kattiluksen- ja Kilpiänsaaren kylät.  Taipalsaaren kirkkoherra Herkepaeus vastusti kylien liittämistä ja palautti kylät omavaltaisesti Taipalsaareen. Risto Tujulainen valtiopäivämatkallaan valitti asiasta Tukholman tilikamariin. Valitus ei kuitenkaan saanut muutosta aikaiseksi vaan kylät jäivät Taipalsaareen.26 

Kattelussaari on nimensä mukaisesti saari, joka yhdistyy Vehkataipaleeseen nykyään Tullisalmen sillan kautta ja toisesta päästä rajoittuu Suur-Saimaan äärelle Päihänniemeen. Aulikki Ylönen teoksessaan Lappeen kihlakunnan historia on esittänyt, että nimi Kattelus juontuisi esikristilliseltä ajalta. Saulo Kepsu (Rajamaa - Etelä-Karjalan historia) puolestaan ei ole lukenut Kattelusta esihistorialliseen nimistöön.44 

Kattelussaaren alueelta tehtyjä löytöjä, jotka todistavat rautakauden asutuksesta, on vain Sikosalosta, josta 1800-luvulla lopulla löytyi kaksi rannerengasta.  

Kuva: Siselerattu pronssinen rannerengas. Löydetty Sikosalon talon pellosta Kattelussaaren kylästä Taipalsaarelta. Löytäjä ja lahjoittaja ruununluotsi D. Pyysing. Finna. 

Varmaa myös on, että Kattelussaaren kylä tunnetaan jo ensimmäisistä Taipalsaarta käsittelevistä kirjoitetuista lähteistä 1500-luvun puolivälistä (Ylönen 1976: 105), joten on todennäköistä, että saaressa on ollut pysyvää asutusta viimeistään keskiajalla. Vuoden 1546 veroluettelon mukaan tuolloiseen Katteluksen kylään kuului 16 veronmaksukykyistä taloa ja 12 vuotta myöhemmin, vuonna 1558 yhdeksän taloa (koko Taipaleen neljänneskunnassa vastaavat taloluvut olivat 305 ja 234, Ylönen 1976: 135). Talojen sijainti tai syy veronmaksukyisten talojen vähenemiseen ei käy selville Ylösen aineistosta, mutta koska vastaavaa taloluvun vähenemistä tapahtui samaan aikaan myös monissa muissa Taipalsaaren kylissä, syyt ovat oletettavasti koskettaneet laajoja alueita. Varmasti tuhoutuneista taloista Haggren (2018: 246 teoksessa Rajamaa - Etelä-Karjalan historia) mainitsee talvella 1556 sotatoimissa Kattelussaaren kylästä poltetun talon.22 

Ketveleenlammen rannan kaskiröykkiöt 

Ketveleenlampi nimisen vesialueen länsipuolella on Punainensuo ja sen länsipuolella olevalla metsäalueella, Päihänniementien ja Paukuntien risteyksen luoteispuolella on useita kaskiröykkiöitä. 

Kaskiröykkiö tai kaskiraunio on kaskiviljelyn ohessa muodostunut kivinen jäännös, joita löytyy alueilta, joissa on kaskiviljelyä harjoitettu. Tyypillisiä kaskiröykkiöitä ovat erilaiset kiviröykkiöt, jotka voivat olla taidokkaastikin ladottuja. Ne ovat yleensä sammaloituneita ja ladottu pelkästään kivistä, joskus maakivien ympärille tai päälle. Muodoltaan röykkiöt ovat yleensä pyöreähköjä, mutta myös muita muotoja esiintyy. Kiviä on kerätty myös luontaisiin painaumiin ”salaojitukseksi”. Maaperä kaskiröykkiöiden välisellä alueella saattaa olla huomattavan tasainen ja kivetön. Kaskiröykkiöt ja -röykkiöalueet kiviaitoineen ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä. Nykyaikaan säilyneet kaskiröykkiöt ovat nykyään yleensä metsittyneissä ympäristöissä.37 Paikalla on myös vanha Kattelussaaren kylän ja Kilpiänsaaren kylän välinen rajamerkki kivilatomuksessa. 

Kaskiröykkiöt sijaitsevat Kattelussaaren Ketveleenlammen länsirannalla, Tervaniemeen johtavan tien eli Paukuntien länsipuolella olevassa metsikössä. Kohteessa on yhteensä kahdeksan kivirauniota (rauniot A – H). Raunioalueen  
eteläpuolella sijaitsee uudehko omakotitalo.33 

Kuva: Punainen ympyrä ja alue, kiinteä muinaisjäännös: kaskiraunioalue. Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto. 

Surmasuon rakennejäännökset 

Päihänniementieltä etelään risteävää Uittoniementietä noin 500 m kuljettua on tien länsipuolella luonnonsuojelualue ja sillä olevan kallion korkeimmalla kohdalla on vanha kivirakennelma, ilmeisesti uunin jäännökset. Kallion länsipuolella oleva suo on nimeltään Surmasuo. Kiviraunio sijaitsee Kattelussaaren Surmasuon pohjoispuolella olevalla kallioalueella, kallion lähes korkeimmalla kohdalla. Raunio on kooltaan noin 2 x 2 ja sen korkeus on noin 0,7 metriä. Raunion keskellä kasvaa mänty. Raunio on hieman hajonnut, tämä on mahdollisesti tapahtunut paikalla suoritetun metsänraivauksen yhteydessä. Kiviraunion luonne viittaisi siihen, että kyseessä saattaa olla historialliselle ajalle ajoittuva rakenne. Todennäköisesti se ei kuitenkaan ole rajamerkki, sillä lähellä ei sijaitse kylien tai tilojen välisiä rajalinjoja. Todennäköisesti kyseessä ovat uunin jäännökset. 34  

Kuva: Punainen ympyrä, kiinteä muinaisjäännös: kiviraunio. Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto. 

Päihänniementieltä etelään risteävää Uittoniementietä 470 m kuljettua, on sillä kohdin ja tien molemmin puolin asuinpaikka jo vuoden 1776 Taipalsaaren alueen tukkimetsiä kuvaavassa kartassa.35 

Kuva: Metsävarakartta 1850. 35  

Lähialueella on kasvanut hullukaalia ja tummaa tulikukkaa, ja maastosta on löytynyt vanhoja kolikoita 1700–1800 luvuilta. Alue on nykyisin asuinrakennuksen pihapiiriä.  

Tilakeskuksen päärakennus on arviolta 1950-luvulta, ulkorakennuksen suurin piirtein samalta ajalta kenties hieman vanhempia. Alueella kasvaa tummaa tulikukkaa sekä hullukaalia. Tilan pellosta on myös löydetty 1700–1800-luvuille ajoittuvia kolikoita, mm. Nikolai I:n aikainen kopeekka vuodelta 1798. Arkeologisen inventoinnin yhteydessä alueella ei havaittu maanpäällisiä historialliseen asuinpaikkaan liittyviä rakenteita tai muita merkkejä kiinteästä muinaisjäännöksestä. Kohde on yhä asuttu, historialliselle ajalle ajoittuva asuinpaikka, jonka tarkka ikä ei ole tiedossa.38 

Tullisalmi 

Kattelussaarentiellä olevalta sillalta noin 500–600 m pohjoiseen on Tullisalmi, jossa on peritty tullimaksuja Lappeenrantaan kuljetettavista kauppa- yms. tavaroista.  

Tullisalmi- nimestä kerrotaan seuraavaa Etelä-Savo- lehdessä vuodelta 1932, jossa on T.G. Murron artikkeli koulujen kotiseutuopetusta varten. Lehdessä useammassa numerossa on julkaistu artikkelisarjaa: Piirteitä Lappeenrannan kaupungin ja sen lähimmän ympäristön historiasta. 

“Lappeenrannan taistelun jälkeen kaupungin ympäristö ryöstettiin perin pohjin (huom. Vuonna 1741). Monet talot poltettiin, toisista asukkaat tapettiin. Täältä Viipuriin johtavan tien varrella olevat talot miltei kaikki poltettiin. Hävitys jatkui venäjänkin puolelle rajaa Viipurin pitäjään. Sota muutti taas tämän seudun olot. Paikkakunta Kymijokea myöten joutui nyt Venäjän valtaan. Näillä seuduin siirtyi raja Taipalsaaren pohjoisosaan. Taipalsaaresta vain Saikkolan kylän pohjoiskolkka ja Kyläniemi jäivät Ruotsin valtaan.  Tullisalmessa kannettiin sen jälkeen venäjälle tullia. Siitä johtuu Tullisalmen merkillinen nimitys. Vanhan Suomen kolkko aika alkoi nyt näidenkin seutujen asukkaille.” 23  

Aiemmin, Ruotsin vallan aikana oli kaupunkiin toimitetuista elintarvikkeista kerätty ns. pikkutullia kaupungin tullirajalla. Sitä selventää seuraava lainaus:  

“Tullit 1600-luvun alusta vuosisadan puoliväliin. Suurvalta-aseman tavoittelu vaati Ruotsin valtiontaloudelta suuria ponnistuksia. Sotakoneiston käynnissä pitämiseen tarvittavien lisä- tulojen hankkimiseksi säädettiin myös uusi tulli, pikkutulli, vuonna 1622. Se ei ollut kuitenkaan ulkomaankaupasta perittävä maksu, vaan sillä verotettiin kotimaankauppaa. Sitä kannettiin kaikista ”syötävistä, pidettävistä ja kulutettavista tavaroista”, jotka tuotiin maaseudulta kaupunkiin. Vientiin menevistä tavaroista pikkutullia ei tarvinnut maksaa, ei myöskään tuontitavaroista. Pikkutullin kantaminen ei kuulunut ulkomaankaupan verotuksesta huolehtivien tullivirkamiesten tehtäviin. Pikkutullin keräämistä varten kaupunkien sisääntuloteiden varsilla oli tullipuomit ja tullivartijat. Kaupunki täytyi myös ympäröidä tulliaidalla, joten sinne pääsi vain tulliporttien kautta. Pikkutulli oli 1/32 tavaran arvosta. Pikku- tulli poistettiin Suomesta vuonna1808 ja Ruotsista vuonna 1810. Koska pikkutullista käytettiin myös nimitystä maatulli, ulkomaan- kaupasta perittävää tullia kutsuttiin selkeyden vuoksi suureksi meritulliksi.” 24 

Tullin sijainti on ollut aikoinaan lähellä Oinaanotsa nimistä kallioniemeä, ja tullia on nimitetty Oinaskallion tulliksi. Oinas-nimiä näillä paikoin ei ole enää nykyisillä kartoilla.25 

Kuva: Kuva Tullisalmen alueesta. Vanhat kartat 2025.  

Tullin tila 

“Tullin tila oli ruotsalaisen nimineuvos Johan Fredrik Öhbergin ja hänen vaimonsa Charlotan (kotoisin Rantasalmelta) kesäviettopaikka ja päärakennus kesähuvila. Charlotta Öhberg omisti Lappeenrannan Lönnrotinkadulla olleen Turisti-hotellin ja tilan Melkkolassa.  

Öhbergeillä ei ollut lapsia. He testamenttasivat tilan Charlotan sisaren Albertiina Wolkoffin ainoalle tyttärelle Simforosa Wolkoffille. Simforosa meni naimisiin Vehkataipaleen Paarmalan kylästä kotoisin olevan Jalmar Kilpiän (1903–1952) kanssa ja heille syntyi poika Mikko Kilpiä (1931–2009). Liitto kesti muutaman vuoden, jonka jälkeen Jalmar lähti Turkuun Lausteen poikakodin katsastajaksi. Jalmar oli laivuri Mikko Kilpiän ja vaimonsa Evan (1869–1931) poika.” 

Pietarista Taipalsaarelle Tullin Rouvaksi: 

Kuva: Simforosa Wolkoff-Kilpiä 22.7.1893- 8.8.1967. Tiina Mikkola. 

“Simforosa Wolkoff vietti lapsuuttaan perheensä kanssa Pietarissa. Äiti Albertina os. Koikkalainen oli syntynyt Rantasalmella ja isä Mihail Wolkoff Pietarissa. Simforosan tädillä Charlotta Öhbergillä ja hänen ruotsalaisella miehellään nimineuvos Johan Fredrik Öhbergillä oli kesänviettopaikka Tullissa Taipalsaaren Vehkataipaleella. Siellä Simforosa perheineen vietti välillä aikaa lomaillen. 

Myöhemmin Charlotta Öhberg muutti miehensä toimipaikasta Pietarista kokonaan Tulliin. Charlotta omisti tilan Melkkolassa sekä Turisti-nimisen hotellin Lappeenrannan Lönnrotinkadulla. Nykyisin Lyseon lukion vieressä olevalla tontilla sijaitsee Toivokoti. 
Venäjän vallankumouksen aikaan v.1917 Pietarissa olo tuli tukalaksi. Simforosa tuli serkkunsa Olgan kanssa salateitse Venäjältä Suomeen. Päiväkirjojensa mukaan he söivät ruuaksi pannulla paistettuja viljanjyviä matkallaan. 

Simforosa asettui tätinsä luokse Tulliin. Charlotta Öhbergin kuoltua vuonna 1925 hän jätti Tullin tilan perinnöksi sisarentyttärelleen. Charlotta ja Johan Fredrik Öhbergillä ei ollut lapsia. Simforosa eli Tullissa äitinsä Albertinan kanssa viljellen maata ja hoitaen karjaa. Simforosan isä Mihail Wolkoff kuoli Pietarissa. Pietarissa ollessaan Simforosa oli opiskellut ja osasi seitsemää kieltä sekä sairaanhoidollisia taitoja. 

Vehkataipaleella hän tapasi naapurikylästä kotoisin olevan Jalmar Kilpiän, jonka kanssa avioitui vuonna 1930. Ainut perillinen, poika Mikko Juhani, syntyi vuonna 1931. Pariskunta erosi Mikon ollessa 3-vuotias. Mikko Juhani itse kertoi eron syyksi, ettei Jalmari viihtynyt maalla. Hän muuttikin takaisin Lappeenrantaan ja sieltä Turkuun ryhtyen Lausteen poikakodin tarkastajaksi. Merkonomi Jalmar Kilpiä kävi kuitenkin aina kesäisin tapaamassa viikon verran poikaansa Tullissa. 

Simforosa tuli tunnetuksi Tullin Rouvana, joka piti ompeluseuroja, kestitsi kesävieraita ja hoiti Tullin tilaa palvelusväkensä ja poikansa avulla vuoteen 1967 asti. Hän oli kuollessaan 74-vuotias.”  

• kirjoittanut Tiina Mikkola Tullista Vehkataipaleelta 

Tullisalmen perkaus 

Tullisalmen vesiväylän parantamiseksi on tehty hallinnolle aloitteita jo v. 1908. Vuonna 1929 hanke oli jo hyvää vauhtia eduskunnassa etenemässä mutta vasta v. 1932 eduskunta myönsi 1 milj. Mk Tullisalmen syventämistä varten. Perusteluina on ollut mm. Työttömyys Saimaan ja Lappeenrannan alueella sekä kansantaloudelliset hyödyt mm. puutavaran uiton ja muun vesiliikenteen kannalta.27   

Tullisalmen syventämiseksi oli rakennettu työaikaiset padot salmeen työalueen molempiin päihin ja vesi pumpattiin pois töiden ajaksi. Ensimmäinen laivan kulkeminen tapahtui 11.7.1934 kun höyrylaiva Tähti saapui aamulla Tullisalmen kautta Lappeenrantaan ja palasi iltapäivällä samaa väylää Mikkeliin. Viimeisiä ruoppaustöitä vielä jatkettiin syksyyn saakka, mutta vesiliikenne oli jo mahdollista perkaustöistä huolimatta. 28 Tullisalmesta louhittiin kiveä ja ruopattiin maa-ainesta yhteensä 96 000 m3.29 

Kuvat: Tullinsalmen ruoppaus. Tiina Mikkolan kotialbumi. 

Tullisalmen ruoppaustöihin liittyi olennaisesti myös lähempänä Rehulaa sijaitsevan Montovainion saaren länsipuolella olevan matalan ruoppaus ja laivaväylän tekeminen.30 

Tullisalmen väylän työmaalla on ollut suuri merkitys aikanaan muuten huonon työllisyystilanteen aikana. Töissä on ollut 150–120 jalkamiestä ja 30 hevosta, joten monet pientilalliset ovat myös työllistyneet.31  

Vanhojen lehtiuutisten mukaan Tullisalmen ruoppaustöissä sattui ikäviä tapaturmia ja monia hukkumistapauksia talviaikaan. Työmaalle matkanneita työntekijöitä oli hukkunut työmatkallaan ja jäällä kulkeneita autojakin joutui onnettomuuksiin. Myös koulumatkalla ollut lapsi oli hukkunut.  

Vehkataipaleelta Tullisalmelle päättivät Kuikkalan, Kirvesniemen ja Kattelussaaren kyläläiset käynnistää suoran tieyhteyden rakentamishankkeen v. 1935. Vehkataipaleelta Tullisalmelle rakennettaisiin ns. kylien välitie ja Tullisalmesta Kekokiveen ns. korpitie.32  

Kuvat: Tullinsalmen ruoppaus. Tiina Mikkolan kotialbumi. 

Tullisalmen silta  

Ennen Kattelussaaren Tullisalmen sillan rakentamista on ollut lossiyhteys kapulalossilla vuodesta 1962 Kattelussaaresta Tullisalmen toiselle rannalle. Tullisalmeen rakennettiin silta vuonna 1980.  

Tulliniemessä asuva Tiina Mikkola kertoo (4.4.2025): 

“Meidän pihaan tuleva tie oli ns valtatie tai virallinen tie Tullisalmen yli menevälle liikenteelle eli kapulalossille. Vanhan lossin ns laiturin aluspuut näkyvät vieläkin rannassa. Tyttärieni vaari Mikko Juhani Kilpiä toimi pitkään lossin kuljettajana. Myös tyttöjen isä, Mikko Erik Kilpiä toimi usein isänsä sijaisena lossin kuljettajana (tai myös kokonaisen kesän). 1980-luvulla, kun silta rakennettiin ja tie oikaistiin sillalle, jäi meidän tie yksityiseksi. Meidän pihassa oli iso maitokoppi, joka sijaitsee nyt Kattelussaaressa Strömmin päätalon lähellä. Meidän pihassa pysähtyi myymäläautot, joita kävi useampi. Siihen tulivat kaikki Kattelussaaren asukkaat ostoksille. Myös maidot tuotiin maitoautolle meidän pihaan. Toki se ei siihen aikaan ollut meidän piha.  

Meidän rannassa on myös ollut suuri laivalaituri. Ennen siltaa Tullisalmea pitkin meni höyrylaivoja, joilla pääsi mm. Puumalaan ja Savonlinnaan. Matkustajaliikennettä oli runsaasti ja höyrylaivoja kulki useampia Tullisalmesta. Höyrylaivojen torvien töräyttelyt olivat tavallista kuultavaa.” 

Tullisalmen kautta on talvella myös kulkenut jäitse talvitie /rekireitti Joutsenoon ja Lappeenrantaan.  

Kuva: Talka, Anu - Talvitiet Taipalsaarella (1998) Postuumi ky. 

Tullisalmen sillan kustannuksista 

“Olen haeskellut tietoa rahamäärästä, joka tarvittiin sillan rakentamisen aloitukseen, mutta lähisukulaiset eivät summaa muistaneet. Isäni Martti Ström oli Kattelussaaren yksityistiekunnan puheenjohtaja ja kummini Pentti Hanski sihteeri. Kyläläisten toiveena oli ollut jo pitkään saada silta Tullisalmeen kapulalossin tilalle ja nämä tiehoitokunnan puuhamiehet kävivät ensin Kuopiossa neuvottelemassa lupaa sillalle. Kun se saatiin, valtion osaksi jäi rahoituksen takaaminen. Sitä ei kuitenkaan saatu heti ja näin Martti ja Pentti päätyivät pankissa ratkaisuun, jossa takasivat henkilökohtaisella velalla sillan rakentamisen aloituksen. Kyse oli useista sadoista tuhansista markoista - muistan puhuttavan jopa miljoonasta.  Muutamia hetkiä elettiin jännityksessä, saadaanko valtiontakaus, mutta onneksi kaikki päättyi onnellisesti. Takaus saatiin ja armeijan pioneerit jatkoivat sillan rakentamista. Isäni antoi armeijan rakentajamiehille luvan saunoa rantasaunassamme ja äitini leipoi vielä pullat iltapalaksi! 
Purjehtijoilta tuli kritiikkiä, kun hieno reitti Tullisalmesta poistui sillan valmistuttua. Se piti rakentaa matalana rahoituksen vuoksi. Mutta kyläläiset olivat ikionnellisia, kun kapulalossi jäi historiaan!”  - Marjaleena Ström-Nupponen 17.6.2025 

Kasvit osana vanhaa asutusta 

Hullukaali kasvaa usein vanhan asutuksen tai linnoitusten ympäristössä. Sen siemenet voivat säilyttää itämiskykynsä hyvin kauan: nykytiedon mukaan jopa 1000 vuotta. Itääkseen siemenet vaativat korkeaa lämpötilaa, ja vähäinenkin varjostus estää itämisen. Kun maata kaivetaan, siemenet heräävät ruususenunestaan. Ensimmäisenä vuotena hullukaali kehittää kookkaan lehtiruusukkeen, joka voi ensi näkemältä tuoda mieleen kaalin – lehtien nystykarvojen tahmeus, silmiinpistävä hapsikarvaisuus ja omituinen tuoksu saa kyllä kasveja tuntemattomankin pian toisiin ajatuksiin. Toisena – ja viimeisenä – elinvuonnaan kasvi kukkii. Tällöin lehtiruusukkeen lehdet ovat lakastuneet. Kellanruskean–mustankirjavat kukat houkuttelevat luultavasti lähinnä raatokärpäsiä pölyttämään kasvia. Parhaimmillaan maljakkomaisissa kodissa kypsyy kymmeniätuhansia siemeniä, jotka karisevat vähän kerrassaan ympäristöön.36 

Hullukaali on erittäin myrkyllinen. Hullukaali olikin keskiajalla myrkynsekoittajien suosikkeja heti ukonhatun jälkeen. Lievä myrkytys aiheuttaa hulluuteen viittaavia oireita. Moni noitarovioilla poltettu nainen oli ehkä käyttänyt hullukaalia ja uskonut voivansa lentää tai tavanneensa paholaisen. Vaikka hullukaali on varsin myrkyllinen, sen lääkinnälliset ominaisuudet on tunnettu jo vuosituhansia. Kasvia arvostettiin erityisesti kirurgisissa toimenpiteissä välttämättömänä narkoottisena aineena. Hullukaalin uskottiin tepsivän monenlaisiin vaivoihin, merisairaudesta korvakipuihin ja reumasta hammassärkyyn. Kasvin tehoaineet ovat yhä tärkeitä lääkeaineita: skopolamiinia käytetään matkapahoinvointilaastareissa ja atropiini on puolestaan silmälääkäreiden vakiovarusteita.36  

Kuva: Hullukaali. LuontoPortti. 

Tummatulikukka on selvä vanhan asutuksen ilmentäjälaji, jota ei tavata erämaissa, mutta ei se oikein viihdy uusilla asuntoalueillakaan. Tummatulikukka on muinaistulokas, joka lienee seurannut maatamme asuttaneita uudisasukkaita, ehkä jo rautakaudella. Esi-isämme ovat saattaneet levittää lajia uusille asuinsijoilleen myös tarkoituksella lääkekasviksi. Koristekäyttö lienee ollut kuitenkin sittemmin etusijalla: tummatulikukan metrin korkeuteen ulottuvat kukinnot ovat todella näyttäviä. Kukittuaan tummatulikukka kuolee, mutta kasvattaa sivusilmusta uuden verson juurakon kylkeen ja tällä tavoin monivuotisena säilyy melko tiheässäkin kasvillisuudessa. Saadessaan kukkia rauhassa tummatulikukka kylväytyy kasvupaikalleen todella runsaasti: siemeniä voi syntyä jopa 70.000! Jokainen voi edesauttaa tämän komean lajin säilymistä kasvistossamme jättämällä kukinnot poimimatta ja ihailemalla niitä kasvupaikallaan.36  

Kuva: Tummatulikukka.