Vesireitti

1. Ruusin Turasalon kalliomaalaus 2. Valkeisaaren kalliomaalaus 3. Kannuksen linnavuoren kalliomaalaus 4. Lintuinvuoren kalliomaalaus

Vesireitin kohteet sijaitsevat vesistöjen rannoilla ja saarissa, joista suurin osa on yksityisten maanomistajien alueita. Kohteilla ei ole opastauluja maastossa.

Kohteisiin tutustumista suositellaan vesiltä käsin. Rantautumista, maihinnousua tai liikkumista maastossa ei suositella, jotta muinaisjäännökset, ympäristö ja yksityisomistus huomioidaan.

Mahdolliset maastossa näkyvät rakenteet tai jäänteet ovat muinaismuistolain rauhoittamia. Kohteita ei saa kaivaa, siirtää tai vahingoittaa.

Vesireitti tarjoaa mahdollisuuden tarkastella Taipalsaaren kulttuurimaisemaa ja historiaa vesiltä käsin – samalla kun kohteet säilyvät tuleville sukupolville.

Ruusin Turasalon saaresta arkeologi Timo Miettinen löysi Taipalsaaren Pien-Saimaan toisen kalliomaalauksen vuonna 1975. Tässä keskimmäisessä Turasalon saaressa sijaitsee myös Turasalon linnavuori, kivipöytä ja jääkauden muovaama vaakasuora hiidenkirnu. 

Kuva: Ruusin Turasalo. 1: linnavuori, 2: kivipöytä, 3: kalliomaalaus. Kulttuuriympäristön palveluikkuna, Museovirasto.

KALLIOMAALAUS

Maalauskohta on saaren eteläosan länsilaidalla jyrkässä kallioseinämässä. Kooltaan 75x90 cm:n maalaus on melko pahoin tuhoutunut ja harmaan jäkälän peitossa. Lisäksi punainen kallio vaikeuttaa kuvioiden hahmottamista, ja osaa maalauksesta on myös tuhottu. Suotuisassa valaistuksessa on maalauksesta hahmotettu vasemmalle katsova hirvi, jonka jalat taipuvat erikoisesti. Hirven vartalon yli kulkee nuolimainen hahmo, kenties ihminen. 

Kalliomaalaus sijaitsee Pien-Saimaalla, Turasalon eteläpään länsilaidalla. Pystysuorassa seinämässä on hirvikuvio ja epävarma ihmiskuvio sekä näistä kauempana n. 2 m päässä oikealla toinen pahoin tuhoutunut ihmiskuvio. Maalauksen päälle on raaputettu suuret nimikirjaimet EK. Tietojen mukaan ilkivalta on tapahtunut jo ennen kohteen löytymistä (1975).4

Kuvat: Turasalon kalliomaalaus. Taipalsaari: Keskustan ympäristön arkeologinen inventointi 2021, Mikroliitti Oy.

Kuva: Yläkuvassa kuva luonnontilassa, alakuvassa värejä vahvistettu. Ismo Luukkonen.

LINNAVUORI

Linnavuori sijaitsee Ruusin Turasalo -nimisessä saaressa. Muinaisjäännös on saaren lounaaseen pistävässä kallioisessa niemekkeessä. Siellä kalliorannat nousevat Saimaasta loivasti, ja alin korkeus muinaislinnalla on noin 90 m mpy. Laki sijaitsee korkeimmillaan yli 100 m mpy, ja monin kohdin ympäri kalliota on pystysuoria seinämiä. Loivin ja suhteellisen leveä kohta, josta on helpointa nousta linnavuorelle, sijaitsee niemekkeen lounaisosassa. Kyseisessä paikassa on pääosin sortunutta muurirakennetta, jota on myös toisessa kohdassa kallion päällä pohjoisen seinän tuntumassa. - Tutkimuksissa muinaislinnalta ei ole löytynyt esineitä.5

Kuva: Muinaislinnan kallioharjannetta, jossa mahdollista kivilatomusta. Taipalsaari: Keskustan ympäristön arkeologinen inventointi 2021, Mikroliitti Oy.

Valkeisaari oli ensimmäinen Saimaan alueelta löydetty kalliomaalauspaikka, ja kolmas kalliomaalauslöytö Suomessa. Vuonna 1966 harrastaja-arkeologi kuvanveistäjä Keijo Koistinen löysi systemaattisen etsinnän tuloksena saaren lounaisosan jyrkän kallioseinämän keskiosasta pienen 43x30 cm:n kokoisen kalliomaalauksen, siitä puoli metriä oikealle tunnistamattoman väriläiskän ja tasanteelta alempaa vielä tekstiilikeramiikka-, pii-iskennäis- ja nokimaa-löydön. 

Kuva: Kuvia Valkeisaaren kalliomaalauksen osista. Luukkonen, Ismo 2004. Finna, Museovirasto.

Maalauskohta on korkealla hankalasti tavoitettavan terassin seinämässä. Kuva on tulkittavissa poikkeuksellisesti toteutetuksi venekuvaksi käsittäen kaksi päällekkäin asetettua riviä veneessä olevia ihmismäisiä hahmoja. Kauempaa vesiltä katsoessa kallion yläosassa voi nähdä antropomorfisen, ihmiskasvoisen kielekkeen. Tällaisia antropomorfisia kalliomuotoja esiintyy monissa maalauskallioissa, tunnetuin on Astuvansalmen kallioprofiili. 

Valkeisaaren maalauksen yläosa on arvioitu tehdyn vuosina 3900-3300 eaa, ja alaosa vuoden 2000 eaa jälkeen. 

Valkeisaaren kalliomaalaus on Suomen ensimmäinen, jonka alta on löydetty paksu kulttuurikerros. Arkeologi Antti Lahelma on arvioinut löytöjen viittaavan uhrikulttiin.

Kannuksen linnavuori sijaitsee niemen kärjessä. Välittömästi sen takansa aukeaa Maavedelle johtava haara. Länteen katsovan maalauksen alla on veden ollessa matalalla vähäinen rantakasta ja joitakin kiviä. Maalauksen alapinnan korkeus vedestä on noin 4,1m. Pieni kuvakenttä yltää 4,7m korkeuteen.¹

Kannuksen Linnavuoren kalliomaalaus löytyi parikymmentä vuotta Turasalon maalauksen jälkeen. Kesällä 1997 asuivat Vaaterannan kivikautista aluetta tutkivat arkeologit Kaarlo Katiskoski, Teemu Mökkönen ja Risto Kesseli Vitsaissa Kannuksen lomakylässä ja kiertelivät soudellen vapaa-aikanaan ympäristön vesiä. Erään souturetken aikana kalliomaalaus hahmottui rautakautisen Kannuksen linnavuoren kyljessä.

Kuva: Kannuksen linnavuoren kalliomaalaus Pekka Kivikkään tulkitsemana.

Maalauksen kuvakentän koko on halkaisijaltaan n 50 cm. ”Maalausta ei ole helppo erottaa seinämän punertavasta väristä. Kuvakentässä on poikkeuksellista sen viivarakenteen yhtenäisyys. Eri aiheet muodostavat keskenään ikään kuin vapaasti solmiutuvan kudoksen, sarjan yhteen koottuja irrallisia aiheita, ei sommitelmaa meidän tavallamme. Maalauksen keskeisiä osia ovat : vasemmalla ihminen, keskellä hirven vartalon mieleen tuovat kaartuvat vedot, ylhäällä pitkät pystyviiva ja oikealla ihmistä muistuttava jälki.”¹ 

Turasalon, Kannuksen linnavuoren ja Valkeisaaren alaosan maalausten on päätelty syntyneen suunnilleen samoihin aikoihin.¹  

Lue lisää Kannuksen linnavuoresta täältä.

Lintuinvuori sijaitsee Lavikanlahden edessä aukevan Koneenselän pohjoisrannalla. Lintuinvuoren kalliomaalaus löysivät kesällä 1998 Kannuksen Linnavuoren läheisyydestä arkeologit Kaarlo Katiskoski ja Teemu Mökkönen majoittuessaan jälleen Kannuksen lomakylässä. 

Tämä lähes kokonaan poispyyhkiytynyt maalaus on aikaisemmin kuvattuja maalauksia suurempi, kooltaan noin 1 x 1,5 metriä (märässä seinämässä vielä huomattavasti laajempana hamottuva) ja on tehty komeimpaan kohtaan Lintuinvuorta, jonka juurella noin 10 metriä korkea silokallio putoaa suoraan veteen. Sopivassa valaistuksessa kallioon muodostuu varjoista ihmispään hahmo. 

Kuva: "Maalaus on tehty vuoren korkeimpaan seinämään noin neljä metriä vedenpinnasta. Aamupäivällä paikalle muodostuu ylä- ja alaosastaan säännöllinen 'lusikkamainen' varjo. Maalauskohta löytyy varjon alaosassa olevan leventymän yläreunasta. Keskipäivällä, kun varjo on poissa, seinämä on lähes tasainen."¹

”Maalausseinämän värikeskittymistä saattaa hahmottaa viitteitä ihmistä ja venemäisistä rakenteista. Oikealla olevan selvimmän ihmishahmon pituus on n. 42 cm. Maalaus katsoo länteen. - Uusien tallennusmenetelmien myötä seinämän aiheet tulevat varmaan selventymään.”¹

Kuva: Yläkuvassa kuva luonnontilassa, alakuvassa värejä vahvistettu. Ismo Luukkonen.

Kuva: Lintuinvuori, Ismo Luukkonen.

Suomen kalliomaalausten ikä vaihtelee 7000-3000 vuoden välillä. Ensimmäisen kalliomaalauksen löysi vuonna 1911 Jean Sibelius Kirkkonummen Vitträskistä, ja Kirkkonummelta (Juusjärveltä) löytyi toinenkin maalaus vuonna 1963. Kolmas löytö olikin sitten vuonna 1966 Taipalsaaren Valkeisaaresta. 

Kalliomaalaukset ovat ainutlaatuisia kiinteitä muinaisjäännöksiä, jotka on rauhoitettu muinaismuistolain nojalla. Maalauksiin tutustuminen mahdollistuukin parhaiten asiantuntijoiden niistä tekemien kuvakenttä-hahmotelmien avulla vesiltä, jolloin hahmottuu myös maalauskallio ja sen sijainti maisemassa sekä muinaisten vesireittien varrella – yleensä reittien solmukohdissa, kenties jonkinlaisina majakkoina. Maalausten paikka ei ole sattumanvarainen, vaan silläkin on oma merkityksensä. 

”Monet kalliomaalauksista kirjoittaneet kuvailevat niiden ympäristöä sanalla pyhä. Tyypillinen kalliomaalausmaisema on kuin panteistinen luontopyhätön arkkityyppi. Jylhä, pysty kallio, joka laskee suoraan veteen tai pienelle rantakaistaleelle.”⁶  Fyysiseen maisemaan liittyy myös äänimaailma. Arkeologi Antti Lahelma on nostanut esiin kalliomaalauspaikkojen akustiset ominaisuudet, jotka luovat otolliset ominaisuudet äänen heijastumiselle, kaiulle. ”Ohi kuljettaessa kallio on vastannut kulkijoiden ääneen. Paikoilla mahdollisesti suoritettujen rituaalien äänimaailma- soitto ja laulu – ovat saaneet voimaa kaikupintana toimivasta kalliosta.”⁶   

Kalliomaalaukset erottuvat taustastaan vain tietyssä valaistuksessa ja sääolosuhteissa. Uskontotieteilijä Juha Pentikäinen ja arkeologi Timo Miettinen, joka on löytänyt Turasalon maalauksen lisäksi muitakin kalliomaalauksia, pohtivat, että ”kivi tai kallio on voinut paljastaa kätketyn pyhyytensä vain niille, jotka ovat nöyrtyneet ja avautuneet sille, osanneet katsoa sitä oikeasta näkökulmasta, tietyssä valaistuksessa ja tietystä suunnasta käsin. Kun maalaus paljastuu ilmestyksenomaisesti katsojalle, saa kivi, kallio uuden merkityksen suojelevana ja auttavana voimanlähteenä.” ”Kalliomaalaukset, jotka ulkonaisesti voivat näyttää melko vähäpätöisiltä, ovat korvaamattoman arvokkaita kampakeraamisen uskomusmaailman dokumentteja avaten yhdessä punamultahautojen ja savi-idolien kanssa meille ikkunaa tuohon kuuden vuosituhannen takaiseen, suljetulta vaikuttavaan henkiseen maailmaan.”⁷  

Arkeologi Leena Lehtinen on todennut, että vaikka kalliomaalauksia on tutkittu ja tulkittu paljon, täysin ne eivät tule meille koskaan avautumaan. ”Yleisimmät aiheet ovat ihminen, hirvi, kämmen ja vene. Maalauksissa esiintyy myös pyyntionnen takaaja- ja kriisitilanteiden torjuja -shamaanihahmo, jolla on kyky sukeltaa aliseen maailmaan. Näitä hahmoja onkin rinnastettu shamaanirumpujen kuvamaailmaan.” ⁸  

Vielä 1990-luvun alussa Suomen kalliomaalauksista oli vain vähän julkaistua tietoa ja kuvamateriaalia. Pekka Kivikkään mittavan Kalliomaalaukset –teoksen julkaisu vuonna 1995 merkitsi uutta aikakautta maalauksista kiinnostuneille.9 ”Esihistorialliset kalliomaalaukset ovat merkkejä, kuvioita, jotka välittävät merkityksiä. Osa merkityksestä liittyy siihen, mitä merkit vastaavat fyysisessä todellisuudessa, mutta on myös merkityksiä, jotka ylittävät fyysisen vastaavuuden. Merkkeihin liittyy symbolisia merkityksiä, mutta ne ovat alkuperäisessä merkityksessään ajan hautaamia.” ⁹  

Lopuksi Juha Pentikäisen ja Timo Miettisen sanoin: ”Kalliomaalaukset ovat oleellinen osa suomalaista, järviluonnon leimaamaa kulttuurimaisemaa edustaen sen vanhinta, esihistoriallista ulottuvuutta. Niiden säilymiseen ja suojeluun olisi kiinnitettävä kansallisen kulttuuriperinteen nimissä aivan erityistä huomiota. On voitava säilyttää myös maalauksiin kuuluva muinaismaisema. Sen kautta voimme saada aavistuksen sen mielenmaiseman suuruudesta, ulottuvuuksista ja merkeistä, jossa kivikautiset esi-isämme elivät.” ¹⁰