Julkaisut

Kunnanvaltuuston päätöksiä 10.11. kokouksesta

Julkaistu 13.11.2025 Muokattu 13.11.2025

Taipalsaaren kunnanvaltuusto kokoontui maanantaina 10. marraskuuta. Kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2026 tuloveroprosentiksi 8,4 ja vesilaitoksen toiminnan yhteistyön Lappeenrannan energian kanssa.

Pöydällä avoin kirja, nuija ja Taipalsaaren pöytävaakuna.

Kunnanvaltuusto hyväksyi vesilaitoksen toiminnan yhteistyön Lappeenrannan energian kanssa sopimusluonnoksen mukaisesti. Taipalsaaren kunta jää edelleen vesilaitoksen omistajaksi ja määräysvallan haltijaksi. Toimivalta ja esimerkiksi taksojen määrittäminen ja investoinneista päättäminen jää edelleen kunnan vastuulle. Vesilaitoksen operatiivisen toiminnan siirtämisellä turvataan vesilaitoksen huolto- ja toimintavarmuus, toimitaan taloudellisesti tehokkaasti ja vähennetään vesihuoltoon liittyviä riskejä. Myös tiukentuvat viranomaisvelvoitteet ohjaavat pieniä toimijoita yhdistämään voimavarat isompien toimijoiden kanssa. Käyttäjille toiminnan muutos näkyy asiakaspalvelun siirtymisenä Lappeenrannan energian hoidettavaksi. 

Kokouksessaan kunnanvaltuusto hyväksyi vuoden 2026 tuloveroprosentiksi 8,4 kunnanhallituksen esityksen mukaisesti. Vuoden 2026 kiinteistöveroprosenteiksi kunnanvaltuusto hyväksyi seuraavat veroprosentit. Suluissa vuoden 2025 prosentit.

  • rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti 1,4 % (1,4 %)
  • maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,4 % (1,4 %)
  • vakituisen asuinrakennuksen veroprosentti 0,50 % (0,50 %)
  • muu kuin vakituinen asuinrakennus 1,50 % (1,30 %)
  • rakentamaton rakennuspaikka 3,50 % (3,50 %)
  • yleishyödyllisen yhteisön kiinteistövero 0,00 % (0,00 %)

Kunnanvaltuusto nimesi kummivaltuutetuksi nuorisovaltuustolle Jose Löyttysen. Kummivaltuutetun tehtävä on toimia nuorisovaltuuston tukena vaikuttamisessa ja varmistaa, että nuoret pääsevät vaikuttamaan kunnan päätöksentekoon.

Kunnanvaltuusto merkitsi tiedoksi saaduksi vuoden 2025 kaavoituskatsauksen ja Länsi-Saimaan kuntien rakennusvalvonnan yhteistyösopimuksen.  Lisäksi valtuusto hyväksyi määrärahamuutoksen talousarvion tuloslaskelmaosaan niin, että valtionosuudesta vähennetään 234 870 euroa.

Kunnanvaltuusto hyväksyi kevään 2026 kokousaikataulunsa. Kunnanvaltuuston kokoukset pidetään maanantaisin 26.1., 16.2., 16.3., 27.4., 18.5. ja 15.6. Kokoukset alkavat klo 18.00. Mikäli jonain kokousajankohtana ei ole päätettäviä /käsiteltäviä asioita voidaan kokousajankohta perua tai kokouksen sijaan järjestää iltakoulu tai seminaari.

Kokouksen pöytäkirja on luettavissa sivulta Pöytäkirjat ja esityslistat

Jaa sivu: